Kerroin täällä millaiset kukat selvisivät viime kesän paahtavasta helteestä eteläparvekkeellamme. Lajien tunteminen on tärkeää kesäkukkia valitessa, sillä kukka, joka tarvitsee varjoa, ei välttämättä eteläparvekkeella menesty, ellei sille ole varjoa tarjolla. Toinen tärkeä asia on ruukut. Kuumat auringonsäteet ja etenkin viime kesän paahtava helle, oli kasville kuin kasville koettelemus. Olin onnekas, kun löysin viime keväänä SisustaUlkona-fi- verkkokaupasta Lechuzan parvekelaatikot, joissa erilaisten kukkien kasvattaminen oli todella helppoa helteelläkin. Niissä viihtyivät niin kelloköynnös kuin kesäleimutkin todella hyvin, sillä vettä sai lisätä kerralla kunnolla.
Tänä keväänä mietin, että koska nuo parvekelaatikot olivat niin hyviä, olisi parvekkeelle hyvä saada myös saman sarjan altakasteluruukku, jossa voisin kasvattaa kukkia seinän vieressäkin. Tarpeisiini sopivan Lechuzan korkean neliömallisen ruukun löysinkin tuttuuna tapaan SisustaUlkona-fi- verkkokaupasta. Tilaamassani ruukussa on korkeutta kokonaiset 75cm, joten siihen saa todella näyttävän kukkaistutuksen.
Ruukun mukana tulee rakeita, jotka auttavat kasvia saamaan juuri oikean määrän vettä, ja ne pitävät myös juuriston ilmavana.
Lechuzan ruukut ovat uv-säteilyn ja pakkasen kestäviä, ja sen sain itse kokea kuluneen vuoden aikana. Ruukut eivät menneet miksikään kovassa paahteessa, eivätkä myöskään pakkasessa. Niinpä näihin voisi hyvin istuttaa talveksi jonkun kauniin havuasetelmankin.
Laitoin ruukkuun nyt aurinkoliisaa, mutta voi olla, että tässä vielä lähipäivinä istutan niiden seuraksi jotain riippuvaa viherkasvia, kenties hopeaputousta. Ruukussa on tarpeen tullen irrotettava ylivuotosuoja pohjassa, mutta koska tämä ruukku on sateelta suojassa, en sitä irrottanut. Tällaiset kunnon vesitilalla varustetut ruukut on ihan parhaita paahteiselle parvekkeelle, terassille ja pihalle. Näin kasveja ei tarvitse koko ajan olla kastelemassa ja kasvit eivät myöskään kärsi juurten jatkuvasta märkyydestä.
Lechuzalta löytyy eri värisiä ja mallisia ruukkuja ja jopa amppeleita. SisustaUlkona.fi - verkkokaupan koko ulkoruukkutarjontaan pääset tutustumaan täällä. Kunhan saamme parvekkeen kesäkuntoon, näette tätä valitsemaani ruukkua vielä myöhemminkin kesällä. Kukkaloistossa se on taatusti näyttävä!