Meidän alkuvuosi on ollut todella rankka, kuten kerroin postauksestani täällä, ja on ollut aikamoinen henkinen urakka sopeutua siihen, että mieheni sairastui Parkinsonin tautiin jo noin nuorena. Hänen oireet ovat myös lisääntyneet koko ajan, joten emme pysty hetkeksikään unohtamaan koko sairautta. Siispä oli aivan todella ihana kuulla rakkailta vanhemmiltani, että he ostivat meille lomamatkan Kanarialle, jossa voimme levätä ja unohtaa hetkeksi arjen. Olen käynyt Kanarialla lukion jälkeen viimeksi, joten oli aika jännittävää lähteä matkalle. Mutta voi kuulkaa, miten ihana matka se olikaan!
Matkasimme Gran Canarialle Maspalomakseen, suositun Play del Inglesin yläpuolelle Dunas Mirador hotelliin, joka ylitti kyllä kaikki odotukset. Hotelli oli suuri, mutta siellä oli aika vähän suomalaisia. Mikä sopi meille tosi hyvin, sillä mikäs sen parempaa kuin maata aurinkotuolilla ymmärtämättä yhtään, mitä ympärillä olevat ihmiset juttelevat. Saimme olla vain kahdestaan, rentoutuen ja leväten.
Kanariallahan on nyt talvi niin kuin meilläkin, mutta lämpöä siellä riitti näin maaliskuun alussa oikein hyvin. Maspalomaksessa tuulee kovasti koko ajan, mutta se oli ainoastaan mukavan virkistävää, sillä auringonpaahde on Kanarian saarilla viisi kertaa voimakkaampaa kuin Suomen kesässä. Loppuviikolla Saharasta tullut hiekkamyrsky teki horisontin sumeaksi, mutta Maspalomakseen asti ei hiekka onneksi yltänyt. Sen sijaan alempana oleva Play del Ingles sai maistaa Saharan hiekkaa.
Olen jo kotona hurahtanut palmujen kasvatukseen viime kuukausina, ja nyt oli ihana päästä ihailemaan erilaisia palmuja ja kasveja luonnossa. Millään en malttaisi odottaa, että Suomessakin alkaa maa taas vihertyä ja puihin tulee lehtiä, vaikkei ne toki palmunlehtien kokoisia olekaan.
Maspalomas on hiljaisuutta ja rauhaa kaipaavalle lomailijalle täydellinen kohde. Hotellimme lähellä oli uusi Le Tableron ostoskeskus, jossa oli mm. Bull&Bearin ja Zaran liikkeet. Maspalomaksen tunnetuin nähtävyys on upea majakka, jonka näimme myös parvekkeeltamme. Majakalta alkaa suuri dyynivyöhyke, joka vie aina Play del Inglesiin asti. Me emme tällä kertaa näitä käyneet katsomassa, sillä keskityimme lepäämiseen. Jääpähän ensi kerrallekin uutta koettavaa!
Sen sijaan kävimme kävelemässä lähikaduilla ja siellä näkyikin hurmaavia espanjalaisia sisustusyksityiskohtia, kuten keraamisia postiluukkuja ja talojen nimikylttejä.
Hotellimme takana kulki myös ihana katu, joka oli täynnä vieri vieressä toinen toistaan ihanamman värisiä taloja. Tällainen pinkkikatu olisi ehdottomasti minun kotikatuni, jos saisin päättää!
Nautin tavattoman paljon Maspalomaksen rauhasta, siisteydestä, lämmöstä ja ihmisten ystävällisyydestä. Oli ihana saada ihastella toinen toistaan upeampia kasveja ja kukkia ja saada tankata d-vitamiinia oikein olan takaa.
Kanarian saaret yllätti kyllä meidät molemmat. Se kuva 80-luvun sisäänheittäjistä, suomi-poika-huutajista ja alkoholinhuuruisesta lomasta jäi kyllä tällä reissulla sinne 80-luvulle. Jo lentokenttä oli todella siisti ja puhtaudesta pidettiin hyvää huolta ihan kaikkialla. Ihmiset olivat ystävällisiä, ja ainakin meidän hotelli oli suuresta koostaan huolimatta rauhallinen. Hotellissamme oli kaikille kuuluva all inclusive, ja ruoat oli monipuolisia ja hyviä. Tällaisella all inclusive matkalla ei oikeastaan rahaa kuulu juuri lainkaan, ellei sitten sorru shoppailemaan tuliaisia. Siispä tällä lomalla saimme oikeasti keskittyä vain lepäämiseen, auringonottoon, uimiseen ja toisiimme. Tämä oli juuri sitä, mitä lähdimme lomaltamme hakemaan, ja mitä saimme! Ja mikä parasta, viimein kaikkien vuosien jälkeen kuulin mieheltäni maagiset sanat:
Matkasimme Gran Canarialle Maspalomakseen, suositun Play del Inglesin yläpuolelle Dunas Mirador hotelliin, joka ylitti kyllä kaikki odotukset. Hotelli oli suuri, mutta siellä oli aika vähän suomalaisia. Mikä sopi meille tosi hyvin, sillä mikäs sen parempaa kuin maata aurinkotuolilla ymmärtämättä yhtään, mitä ympärillä olevat ihmiset juttelevat. Saimme olla vain kahdestaan, rentoutuen ja leväten.
Olen jo kotona hurahtanut palmujen kasvatukseen viime kuukausina, ja nyt oli ihana päästä ihailemaan erilaisia palmuja ja kasveja luonnossa. Millään en malttaisi odottaa, että Suomessakin alkaa maa taas vihertyä ja puihin tulee lehtiä, vaikkei ne toki palmunlehtien kokoisia olekaan.
Sen sijaan kävimme kävelemässä lähikaduilla ja siellä näkyikin hurmaavia espanjalaisia sisustusyksityiskohtia, kuten keraamisia postiluukkuja ja talojen nimikylttejä.
Hotellimme takana kulki myös ihana katu, joka oli täynnä vieri vieressä toinen toistaan ihanamman värisiä taloja. Tällainen pinkkikatu olisi ehdottomasti minun kotikatuni, jos saisin päättää!
Nautin tavattoman paljon Maspalomaksen rauhasta, siisteydestä, lämmöstä ja ihmisten ystävällisyydestä. Oli ihana saada ihastella toinen toistaan upeampia kasveja ja kukkia ja saada tankata d-vitamiinia oikein olan takaa.
Kanarian saaret yllätti kyllä meidät molemmat. Se kuva 80-luvun sisäänheittäjistä, suomi-poika-huutajista ja alkoholinhuuruisesta lomasta jäi kyllä tällä reissulla sinne 80-luvulle. Jo lentokenttä oli todella siisti ja puhtaudesta pidettiin hyvää huolta ihan kaikkialla. Ihmiset olivat ystävällisiä, ja ainakin meidän hotelli oli suuresta koostaan huolimatta rauhallinen. Hotellissamme oli kaikille kuuluva all inclusive, ja ruoat oli monipuolisia ja hyviä. Tällaisella all inclusive matkalla ei oikeastaan rahaa kuulu juuri lainkaan, ellei sitten sorru shoppailemaan tuliaisia. Siispä tällä lomalla saimme oikeasti keskittyä vain lepäämiseen, auringonottoon, uimiseen ja toisiimme. Tämä oli juuri sitä, mitä lähdimme lomaltamme hakemaan, ja mitä saimme! Ja mikä parasta, viimein kaikkien vuosien jälkeen kuulin mieheltäni maagiset sanat:
"Tänne tullaan kyllä uudelleen!"