maanantai 30. huhtikuuta 2018

Panosta vai pihistä parvekkeen sisustuksessa?

Mehän muutimme tähän kerrostaloasuntoon loppusyksystä, joten parveke jäi täysin laittamatta tuolloin. Minulla olikin hyvin talven ajan aikaa suunnitella, millaisen parvekkeestamme haluaisin. Parveke on kovin pieni ja hyvin karu, joten se kaipasi kunnon ilmeen piristystä. Suuria linjoja miettiessäni mietin myös parvekkeen värimaailmaa. Olen kasvattamassa parvekkeelle vaalenpunaisia ja viinipunaisia kesäkukkia ja köynnöksiä, ja aion hakea puutarhalta muutaman vaaleanpunaisen pelargonian. Siispä yksi parvekkeen väreistä tulee olemaan vaaleanpunainen. Kukkaruukut ovat valkoisia, joten halusin tekstiileihin jotain raikasta ja päädyin raikkaaseen minttuun. Värimaailman päätettyäni olikin enää päätettävä, millaisella budjetilla voin parvekettamme somistaa. Niin ihana kuin olisikin omata suuren suuri budjetti, piti tämäkin muutostyö tehdä mahdollisimman edullisesti. Esittelenkin teille nyt kaksi samantyyppistä sisustusta, erilaisin budjetein.
Ensimmäisessä vaihtoehdossa tekstiilit ovat Riviera Maisonin Tea Towel My Favourite Place 10,95€, mintun värinen tyynynpäällinen Long Bay Pillow Cover blue  47,95€, vaaleanpunainen tyynynpäällinen Basic Bliss Pillow Cover pink  34,95€ ja mintunvärinen viltti Cap De Barbaria Throw green  69,95€.


Toisessa vaihtoehdossa on sama Riviera Maisonin keittiöpyyhe 10,95€, joka tulee terassipöydälle pöytäliinaksi. Sekä mintun värinen Majvillan Körsbärsdalen-tyynynpäällinen, joka maksoi Elloksella 20,95€, vaaleanpunainen kanvaasityynynpäällinen H&M.ltä 3,99€ sekä mintunvärinen Mysa-torkkupeitto Jotexilta 12,90€.


Päädyin tässä rahatilanteessa sisustamaan parvekkeemme pihistä-linjalla, ja sinne tuli 2 minttua tyynyä, 3 vaaleapunaista tyynyä, viltti ja keittiöpyyhe. Nämä kaikki tulivat maksamaan yhteensä 82,92€, tosin tuosta sain vielä aika lailla alennuksia, koska sekä Elloksella että H&M:llä oli aleja menossa silloin, kun tekstiilit tilasin. Sisätyynyt minulla olikin jo jemmassa ennestään. Ylemmän kuvan ihanat Riviera Maisonin tekstiilit olisivat tulleet maksamaan 281,65€. Toki tässä täytyy muistaa, että nuo Riviera Maisonin tekstiilit ovat taatusti paljon laadukkaampia kuin nuo halvemman budjetin tekstiilit, mutta niilläkin saa  minusta kivan ilmen parvekkeelle aikaiseksi. 
Toivottavasti sinäkin saat tästä ideoita, kuinka saman asian voi tehdä laadukkaammin ja kalliimmin tai edullisemmin, jos ei juuri sillä hetkellä ole varaa panostaa niin kovin. 
Nyt toivottelen kaikille oikein mukavaa Vappua! 





perjantai 20. huhtikuuta 2018

Mikä on kodin hallitsevin huonekalu, jonka ympärille muu sisustus rakentuu?

Jotkut ystvästäni ovat ihailleet, kuinka meidän koko kodin sisustulinja on yhtenäinen. Toki se ei aivan totta ole, sillä etenkin meidän esikoisen huone on hyvin pelkistetty ja moderni ilmeeltään, mutta värimaailmaltaan sekin sopii muuhun kotiin hyvin. Olen miettinyt, mikä on se huonekalu, jonka ympärille koko muun kodin sisustus rakentuu. Meillä se on ehdottomasti sohva. Sohva on toki niin iso huonekalu, että sen paikan valinta oli meidän olohuoneen sisustamisessa se ensimmäinen ratkaisua vaativa juttu. Sohva onkin jo tämän lyhyen puolen vuoden asuinaikamme aikana ehtinyt muuttaa paikkaansa, sillä melko pian huomasin, ettei sohva entisellä paikallaan ollut juuri täydellinen. Haluan, että sohvalta näen ikkunoista ulos hyvin, joten sohvamme muuttikin vastakkaiselle seinälle.



Koska sohva on hyvin hallitseva huonekalu, rakentuu muu sisustus sen ympärille. Sohvan tämän hetkinen valkoinen ja vaaleanpunainen värimaailma ulottuu muualle kotiimmekin. Kun syksyn tullen sohva saa taas ylleen enemmän harmaata ja valkoista, alkaa samat värit hiipiä myös muualle kotiimme.



Meidän sohva on perus Ikean divaani-Ektorp, josta pidän kyllä kovasti. Pestävät vaihtopäälliset on todella kätevät neljän lapsen ja kahden koiran kodissa, ja toisaalta sohvalla on helppo vaihtaa radikaalistikin olohuoneen ilmettä hankkimalla siihen värilliset päälliset.


Toistaiseksi pidättäydyn kuitenkin valkoisissa päällisissä, sillä ne tuovat myös valoa koko huoneeseen. Ilmettä on sitten helppo vaihdella erivärisin tekstiilein.


Tällaisia sohvapohdintoja tänä perjantaina. Oikein mukavaa viikonloppua kaikille!

tiistai 17. huhtikuuta 2018

Suuri lohtu sairaalassa - Sairaalaklovnit!

Olemme kotiutuneet taas yhdeltä suurelta leikkausreissulta. Mitä enemmän lapselle tulee ikää, sitä realistisempia pelkoja hänelle tulee leikkausten suhteen. Suuria pelkojen ja ahdistuksen aiheita on meillä ollut vime vuosina kivut, pelko oksentamisesta ja ikävät toimenpiteet. Lapsi ei onneksi vielä osaa pelätä sitä, ettei kaikki menisi leikkauksessa hyvin - toisin kuin hänen kaksossiskonsa ja isosisaruksensa, vanhemmista puhumattakaan.
Olen jo vuosia kuullut upeista Sairaalaklovneista, mutta me saimme tavata heidät ensimmäistä kertaa viime keväänä. Ja voi sentään, millaisen ilon he todella kivuliaalle suuresta leikkauksesta toipuvalle tyttöselle silloin toivatkaan! Se tunne, kun lapsi hymyilee ensimmäistä kertaa päiväkausiin suurien kipujen keskellä, on jotain aivan uskomatonta!


Sairaalaklovnit ry:n sivuilla heistä kerrotaan seuraavaa:
Sairaalaklovnit ry on yhdistys, jonka kouluttamat klovnitohtorit kiertävät lastenosastoilla viihdyttäen ja ilahduttaen pieniä potilaita ja heidän perheitään. Sairaalaklovnit saavat lapset hetkeksi unohtamaan sairautensa ja antavat luvan hyvälle mielelle, vapauttavalle naurulle ja hulluttelulle keskellä sairaalan arkipäivää.
Sitä he todellakin tekevät, tuovat iloa ja naurua keskelle sairalaan arkea, ja helpottavat samalla myös kipuja ja pelkoja. Keväisen leikkauksen jälkeen olemme käyneet kahdessa operaatiossa, ja molemmilla kerroilla on tyttöstä tullut Helsingin Lastenklinikan Leikoon (leikkaukseen kotoa - yksikkö) tsemppaaman sairaalaklovni. Klovnin kera on rauhoittavan lääkkeen ottaminen sujunut helpommin ja perhoset vatsassa helpottaneet hiukan ennen leikkaussaliin lähtöä. Unikavereita on hoidettu ja heille on laiteltu kanyyleja, jotta hekin voivat saada kunnon unet tyttösen kainalossa leikkaussalissa.



Tällä kerralla Lastenklinikalla oli otettu uusi toimintamalli käyttöön, ja äiti pääsi (tai toki pääsisi vaihtoehtoisesti isä) saattamaan lapsen leikkaussaliin siihen asti, että tyttö nukahti nukutusaineen vaikutuksesta. Vaikka tytölle oli tärkeää, että äiti oli silittelemässä päätä ja rauhottamassa häntä, vei nimenomaan Sairaalaklovni tytön huomion pois ikävistä toimenpiteistä, kuten kanyylin laitosta. Klovni soitti kitaraa, lauloi, ja heilutteli huivejaan, ja sai hyvin tytön keskittymään mukaviin ajatuksiin, mukaviin tunnetiloihin. Tytön viimeiset sanat ennen syvään uneen vaipumista olivatkin:
minulla on nyt hyvin monimutkainen tunnetila 



Leikkausten jälkeen tyttö on sanonut monta kertaa, miten paljon häntä helpotti leikaukseen meneminen, koska klovni oli mukana. Ja nyt hän joka kerran jo toivookin, että Leikossa häntä olisi aina vastassa klovni.
Haluankin esittää Suuren Kiitoksen Sairaalaklovnit ry upeasta, tärkeästä ja arvokkaasta työstä, jota teette pienten potilaiden eteen!

sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Arvonnan voittaja on selvinnyt!

Miksi tyytyä sisustamaan sisällä, kun ulkona taivas on vain rajana?
Näin todetaan yhteistyökumppanini Sisusta Ulkona.fi sivuilla. Ja tottahan se onkin! Yksi askel ulkona sisustamiseen onnistuu vaikkapa heidän arvontapalkinnoksi lahjoittamallaan Fermob Balad-valaisimmella. Ja nyt tämä upea valaisin on arvottu kaikkien osallistujien kanssa.

Kuva: https://www.sisustaulkona.fi/

Rumpujen pärinää ja sydämen tykytyksiä.....Pidemmittä puheitta:
Arvonnan voitti Päivi Lindfors! Paljon onnea! Seuraathan facebookin viestilaatikkoasi, myös Viestipyynnöt-osiota, niin pääset lunastamaan voittosi.
Näitä arvontoja on aina mukava järjestää teidän lukijoiden kesken, joten toivottavasti pääsen pian järjestämään uuden arvonnan. Suuri kiitos vielä Sisusta Ulkona.fi  hienosta arvontapalkinnosta ja oikein mukavaa ensi viikkoa kaikille! Minä palailen blogin ääreen, kunhan kotiudumme sairaalasta.

lauantai 7. huhtikuuta 2018

Valmistautumista jälleen yhteen leikkaukseen

Viikot meidän lomamatkalla sattuneen tapaturman jälkeen ovat olleet aika rankkoja. Murtumat ranteessani ovat vaikeita, ja paraneminen on ollut hyvin hidasta. Eilen pääsin viimein kipsistä eroon, mutta sain vielä muutamaksi viikoksi käteeni tukilastan. Vielä menee kaksi viikkoa, ennen kuin saan alkaa kunnolla kuntouttaa kättäni. Ei toki tekisi vielä mielikään sitä kuntouttaa, sillä kivut ovat yhä kovat. Vasemmasta kädestäni on tullut melko näppärä, mutta kyllä elämää hankaloittaa kovasti, kun ei ole dominoiva käsi käytössä.



Ensi viikolla on tyttösellämme jälleen yksi suuri leikkaus edessä, ja vietämmekin taas Lastenklinikalla varmasti useamman yön. Hiukan minua jännittää, mitä tuosta reissusta tulee, kun en voi nyt esimerkiksi hoitaa tytön letkuruokintoja, auttaa wc-käynneissä tai nostaa häntä sängyssä parempaan asentoon. Henkisenä tukena voin kuitenkin olla, ja sehän se on oikeasti vanhemman tärkein rooli lapsen ollessa sairaalassa. Nykyisin hoitajat ovat tosin osastoilla todella ylityöllistettyjä, joten usein minun hoidettavaksi on jäänyt letkuruoan ja lääkkeiden antaminen, wc:ssä ja pesuilla käyttäminen, pukeminen ja jopa haavojen seuranta. Onneksi sairaalavanhemmankin rooliin oppii ja tottuukin aika nopeasti, kun ei muita vaihtoehtoja ole.


Vuosi sitten olimme samoissa mietteissä, kun olimme lähdössä toiseen suureen leikkaukseen. Silloin minulla ei toki ollut käsi murtunut, mutta muutoin tilanne oli aika lailla sama. Vaikka tyttöni on käynyt kymmenissä leikkauksissa ja nukutettu sitäkin useammin, aina jokainen operaatio jännittää. Aina siellä takaraivossa jyskyttää ne kirurgin sanat:"Emme voineet intuboida, vaan meidän oli pakko tehdä trakeostomia."  Vaikka tuosta hetkestä on pian jo kymmenen vuotta ja tiedän, että riski hengityksen vaikeutumiseen on jo äärimmäisen pieni, on se aina olemassa. Joten totta kai se aina hiukan jännittää.


Tahdon kuitenkin uskoa, että kaikki menee hyvin, ja kotiin palattuamme onkin kevät lähtenyt kunnolla käyntiin! Muistahan muuten osallistua alla olevaan arvontaan täällä, niin voit saada kivan valaisimen valaisemaan kevätiltojasi! Oikein ihanaa lauantain jatkoa kaikille, huomenna sitten arvotaan!

sunnuntai 1. huhtikuuta 2018

Kevät on alkanut, joten laitetaanpa pystyyn keväinen arvonta!

Ihanaa, viimein on kevätkuukauden ensimmäinen päivä! Aurinko paistaa kirkkaasti ja lämpimästi, linnut laulelee pihapuissa ja maassa alkaa olla jo asfalttiakin näkyvissä. Eipä siis ihme, että alkaa ajatukset mennä parvekkeen sisustamiseen. Siispä olikin mahtavaa, että SisustaUlkona.fi- verkkokaupasta löytyi aivan unelmien parvekkeen kukkalaatikot. Pitkin talvea etsin kauniita parvekelaatikoita, joihin mahtuisi kunnolla kukkia, ja joiden kastelu olisi helppoa. Nämä Lechuzan polyrottinkiset altakastelulaatikot ovat juuri sitä, mitä etsin!




Nämä minun ruukut ovat 80cm pitkiä, ja niihin tuli mukaan kaikki, mitä ruukussa tarvitsee: ruukussa on kaksi erillistä mustaa istutuslaatikkoa, jotka on helppo ottaa pois erikseenkin. Mukaan tuli myös salaojasoraa molempien sisäruukkujen pohjalle. Nämä Lechuzan ruukut ovat saksalaisia korkealaatuisia ruukkuja, jotka kestää niin uv-säteitä kuin pakkasiakin. Nyt laitoin ruukkuihin narsisseja, mutta kesän alkaessa istutan näihin köynnöskasveja, ja ensi talveksi voinkin laittaa nämä täyteen kanervia.


Lechuzan ruukkuihin on saatavilla erikseen myös kannakkeet, jotka tuntuivat niin ikään todella laadukkailta. Kannakkeet ruuvattiin alusruukkuun kiinni, ja toinen osa laitettin kaiteeseen kiinni. Huomioitavaa kuitenkin on, että myös kannakkeen alareunassa tulee olla tuki, jota vasten kannakkeen voi kiristää. Toisen ruukun kohdalla se ei ollut meillä ongelma, sillä ruukku tuli kukkaristikkoa vasten. Toisen ruukun toisen kannakkeen olisi voinut kiristää alla olevassa kuvassa näkyvään pystypuomiin, mutta toisen kannakkeen kohdalla ei sellaista ollut. Siispä aiomme ostaa vielä toisen ristikon, jotta saamme toisenkin ruukun kauniisti parvekkeelle. Kannakkeiden kiinnittämisestä on olemassa hyvä video täällä.


Entäpä sitten SisustaUlkona.fi, mitä sieltä löytyy? Ja entäpä se arvonta, jonka lupasin?
SisustaUlkona.fi on verkkokauppa, josta löytyy oikeastaan kaikkea, mitä tarvitset parvekkeen, terassin tai puutarhan sisustamiseen. Tuotteita löytyy sekä maalaishenkisten, merihenkisten että modernien ja design-sisustustavaroiden ystäville. Verkkokaupasta löytyy niin puutarhakalusteita, tekstiilejä, valaisimia, ulkoruukkuja kuin sisustustavaroitakin. Huomioi myös, että verkkokaupassa on menossa parhaillaan pääsiäisale, jossa saat -10% ostostesi loppusummasta 2.4.2018 asti, koodilla "E10".
Käypä verkkokaupan sivuilla täällä ja linkitä kommentteihin, mikä olisi sinun lempituotteesi SisustaUlkona.fi-valikoimassa. Tämän tehtyäsi nimittäin pääset osallistumaan Fermod Balad 25cm- valaisimen arvontaan! Tämä valaisimen mukana tulevalla 2 metrisellä usb-johdolla ladattava lyhty on helppo ottaa mukaan parvekkeelle, terassille tai vaikkapa piknikretkelle. Voiton osuessa kohdallesi saat valita valaisimen värin varastossa olevista väreistä. Kaiken kaikkiaan värejä löytyykin aikamoinen kavalkadi:



Kuva: https://www.sisustaulkona.fi/

Arvontaikaa on viikko eli 8.4.2018 julistan täällä valaisimen voittajan! Onnea arvontaan! 

Blog Design by Get Polished