torstai 20. joulukuuta 2018

Neljä yötä jouluun on

Enää neljä yötä jouluun, ihanaa! Täällä alkaa etenkin nuorimmat lapset olla jo aika täpinöissään, ja vanhemmat lapsetkin ovat selvästi jo joululoman tarpeessa. Kinkku on nostettu jääkaappiin sulamaan, joulutorttuja paistellaan lähes joka päivä, ja saunassa on monta salaista lahjasäkkiä. Jouluaaton lähestyessä joulutonttukin on ollut ahkerampi joulusukkien täyttämisessä, ja tunnelma alkaa olla aika katossa. Enää yksi koulupäivä ja sitten se joulunaika viimein alkaa!
Olen laitellut kotiin pieniä erilaisia jouluisia asetelmia, ja jouluradio soi päivittäin. Vanhin tytär lupasi leipoa ystävänsä kanssa vielä joulupiparit, ja niistä leviääkin aina ihana jouluntuoksu koko kotiin.


 Rottinkiset joulukellot ovat kivan rouheita kiiltävien naulakoiden ja vanhojen luistinten kanssa

Purjevenekin sai jouluvalot ylleen ja pienen tontun seurakseen

Maljakkoa somistin muutamalla joulutähdellä

Meidän joulukuusi on ollut varmaankin jo viimeiset seitsemän vuotta koristeltu valkoisin koristein. Viime vuonna ostimme pitkään haaveilemani valkoisen kuusen ja siinä vaiheessa muu perhe totesi, että nyt voisi kuuseen saada jo hiukan väriäkin. Tänä jouluna kuusemme pukeutuikin sitten suuriin punaisiin ja pienempiin valkoisiin palloihin. Ja totesimme, että joululintujen lisäksi se ei juuri muuta nyt kaipaakaan!



Kuusi pääsi parvekkeen oven eteen, jota emme talvisin käytä

Nyt lähden niiden joulutorttujen paistoon ja toivotan sinulle oikein ihanaa, rauhaisaa ja tunnelmaista joulun odotusta! 

tiistai 18. joulukuuta 2018

Kun Lumiukko lähti lentämään...

Esittelin täällä eteisen lipaston päälle tekemääni joulumaata. Noh, siinähän kävi lopulta niin, että ne kauniit jouluvalot hajosivat hyvin äkkiä, mikä lie tuotevirhe niissä olikaan. Se ei kuitenkaan saanut minua lannistumaan, sillä minulla oli onneksi vielä toisenlaiset jouluvalot odottamassa toista asetelmaa. Valojen vaihtumisen myötä aloin haaveilla suuremmasta joulukylästä, ja kun sitten löysin nettikirppikseltä toisen Riviera Maisonin talon, niin siitä se ajatus sitten lähti. Lumiukko sai lennellä matalan tason päälle olohuoneeseen uuteen kylään.


Hän sai kaverikseen myös kaksi lasta, sillä eihän lumiukko aivan yksin saa olla.




Kesäksi näihin huviloihin muuttaa sitten surffaajat, joten saa nähdä, millainen heidän pihapiiristään silloin tulee!



Tämä asetelma on nyt vanhan tv-tasomme päällä, joten nyt meidän nuorimmat lapsetkin näkevät sen paremmin.



On tämä joulunalusaika vaan ihanaa, satumaista aikaa! Oikein ihanaa joulun odotusta sinulle!

perjantai 30. marraskuuta 2018

Joulukalentereiden - vai sittenkin joulusukkien aikaan?

Tänään vietetään viimein marraskuun viimeistä päivää, ja on tätä päivää odotettukin! Marraskuu on ollut tänä vuonna jotenkin erityisen pitkä ja pimeä, ja on ihanaa, että huomenna alkaa viimein joulukuu. Lapsista varmasti ihaninta joulukuun alkaessa on saada avata se ensimmäinen luukku joulukalenterista. Ja miksipä ei sellaisen voisi aikuinenkin hankkia. Joko sinä olet joulukalenterin hankkinut? 
Meillä on jo monena vuonna ollut perinteisten suklaakalentereiden rinnalla joulusukat. Ne ripustetaan seinälle jo marraskuussa, jokaiselle lapselle omansa. Viime vuodet meidän nuorimmat lapset uskoivat vielä siihen, että tonttu tuo sukkiin yllätykset. Monena vuonna sukista löytyikin ihania viestejä tontuille, ensin piirrettynä, myöhemmin kirjoitettuna. Nyt ei täällä kuitenkaan enää tonttuihin uskota, mutta jännitys sukkiin liittyy silti.


Joulusukkiin liittyvä jännitys ei liity ainoastaan siihen, mitähän sukasta löytyy, vaan siihen, ettei koskaan voi tietää, milloin sukkaan ilmestyy jotakin. Sukka saattaa olla tyhjillään monta päivää perä jälkeenkin, ja toisinaan sukkaan ilmestyy jotakin keskellä päivääkin - vaikka useimmiten toki "tonttu" vierailee yöaikaan.



Tämä perinnehän lähti siis alun perin liikkeelle siitä,  "tonttu" oli hiukan hajamielinen, eikä suinkaan joka ilta muistanut sukkia täyttää. Näin joulun alla tontun budjetti on aina ollut myös hiukan tiukempi, joten siksikin yllätyksiä tulee sukkaan vain silloin tällöin. Toisaalta sukat ovat mukavan isoja, joten sieltä on saattanut löytää kaikkia hyödyllisiäkin yllätyksiä, kuten suihkusaippuaa, sukat tai purkkapussin. 
Tänä jouluna ei siis taida sukkiin kirjeitä tulla, mutta meidän tonttuoven postilaatikkoon on jo muutama kirje ilmestynyt. Pitäähän sitä aina olla hiukan uskoa taikaan, niin lapsilla kuin aikuisillakin!


Joulun odotus on jännitystä täynnä, ja mikäpä sen ihanampaa elämässä!

maanantai 26. marraskuuta 2018

Kuinka meidän kodin joulutunnelma syntyy?

Joulu on ehdottomasti vuoden ihaninta aikaa. Meidän perheessä jouluvalmistelut aloitetaan jo ajoissa, sillä mielestäni joulussa parasta on nimenomaan sen odotus. Tänä vuonna marraskuu on ollut jotenkin erityisen pimeä ja synkkä, joten puimme kotimme jouluiseen asuun jo muutamia viikkoja aiemmin kuin tavallisesti. Kuka on sanonut, ettei joulukuusen tuomasta valosta saisi nauttia jo marraskuun pimeinä iltoina?
Aloittamalla jouluvalmistelut ajoissa selviää niistä myös ilman stressiä. Joulun odotukseen kuuluukin mielestäni nimenomaan kiirettömyys ja hetkestä nauttiminen. On ihana kääriytyä sohvalle vilttien alle, kauniiden tyynyjen keskelle, lämmin glögimuki kädessä ja nauttia takkatulesta ja juuri tästä hetkestä. Ja jos ei takkaa kotoa löydy, niin onneksi sentään youtube tarjoaa sellaisen ihan jokaiseen kotiin.



Olenkin aiemmin kertonut, että tykkään laitella kotiimme erilaisia asetelmia. Asetelmilla saa pienellä vaivalla ja investoinnilla vaihdettua kodin ilmettä eri vuodenaikojen mukaan. K-Raudasta löysin yllättäen paljon erilaisia Weisten joulukoristeita, jotka ovat aina olleet mielestäni kauniita. Niistä voi tehdä esimerkiksi tällaisen asetelman. Kranssia ei muuten aina tarvitse laittaa oveen tai ikkunaan, vaan se sopii myös kauniisti pöydälle.



Minä rakastan joulun odotuksessa kynttilöiden loistetta yli kaiken. K-Raudasta löytyi upea lyhty, joka sopii niin sisälle kuin uloskin. Jos perheessä on pieniä lapsia tai lemmikkejä, voi lyhtyyn laittaa hyvin suuria led-kynttilöitä, jotta ei tarvitse murehtia tulipalovaaraa. Tällaiseen lyhtyyn sopisi hyvin myös suuri havukasvi kauniin valosarjan kera.


Jouluisista kransseista saa myös näyttävät pöytäkoristeet laittamalla keskelle kauniin tuikkukupin.


Miten meidän kotiin siis luodaan joulutunnelma?
Olen koonnut K-Raudan valikoimasta löytyvillä tuotteilla moneen kotiin sopivan joulutunnelman, ja noista elementeistä meidänkin kodin joulusisustus syntyy.
Meidän joulun väreihin kuuluu hopea, valkoinen ja joulunpunainen. Tämän vuoden joulutrendeihin kuuluu tumma roosa, mutta en jotenkin osaa mieltää sitä joulunväriksi. Sopiva annos punaista tuo meille joulun. Jouluun kuuluu myös hiukan kimmellystä ja sadunomaisuutta, ja erilaisilla asetelmilla voi tuoda joulusisustukseen kiinnostavuutta ja tunnelmaa.
Piparit kuuluvat joulun odotukseen ihan yhtä lailla kuin glögikin. Teen itse piparitaikinan vasta juuri ennen joulua, mutta kaupan taikinasta olemme jo kahdet piparit paistaneet, ja onneksi kaupoista löytyy maistuvia valmispipareitakin. Jotenkin monesti ihmisille on iskostunut tapa, että vasta illalla voi hengähtää ja nauttia kupillisen vaikkapa glögiä. Mutta mitäpä jos pitäisitkin pienen nautinnolisen hetken heti työpäivän jälkeen? Se ei tarvitse olla pitkä ja sen voi toteuttaa myös lasten kanssa, sillä heillekin on ihan yhtä tärkeää pysähtyä hetkessä ja nauttia joulun odotuksesta.
Kaikkein tärkein meidän perheen joulutunnelman luoja onkin kiireettömyys ja hetkessä eläminen. Jouluvalmistelujakaan ei tarvitse toteuttaa kalenterin kanssa. Jos marraskuun ensimmäisenä päivänä tekee mieli joulutorttuja, niin ei muuta kuin niitä paistelemaan! Jos pimeät illat väsyttävät ja kaikki tuntuu hiukan ankealta, miksi ei aloittaisi joulun odotuksen jo isänpäivän tienoilla laittamalla kuusen esille? Tätä ei toki kannata ehkä aidon kuusen kanssa toteuttaa, mutta ehkä sait kiinni ajatuksestani.

Jouluinen kotimme syntyy juuri niistä elementeistä, jotka ovat meidän perheelle tärkeitä. Vuoden 2018 joulutrendejä on sisustuksen saralla tummat ja mausteiset sävyt sekä kulta. Luonnon materiaaleja hyödynnetään paljon koristeissa ja kaiken kaikkiaan tunnelma on dramaattinen ja runsas. En osaa nähdä näitä trendejä joulusisustuksessamme, vaan meillä hallitsee yhä tutut värit, jotka ovat aina kuuluneet jouluumme. Sisustuksellakin voi luoda perinteitä ja moniin tuttuihin joulukoristeisiin liittyykin paljon tärkeitä muistoja. Uusia koristeita hankitaan harkiten, ja niiden kanssa luodaan uusia muistoja.

Toivon teille kaikille oikein nautinnollista, kiireetöntä ja rauhoittavaa joulun odotusta! Nautitaan tästä vuoden ihanimmasta ajasta!

Postaus on toteutettu yhdessä K-Raudan kanssa



lauantai 24. marraskuuta 2018

Miten meidän perhe viettääkään joulua?

Millaisia jouluperinteitä teidän jouluun kuuluu? Vai vietättekö joulua joka vuosi hiukan eri lailla? Meidän perheeseen on vakiintuneet hyvinkin vahvat jouluperinteet, joiden mukaan olemme viettäneet joulua esikoisemme syntymästä asti, 16 vuotta siis. Tuolloin 16 vuotta sitten toivoimme, ettei meidän tarvitsisi lähteä ajelemaan ympäriinsä pienen huonosti nukkuvan superallergisen vauvamme kanssa, vaan isovanhemmat tulisivatkin meille viettämään yhteistä joulua. Siitä se kaikki sitten lähtikin.
Tänäkin jouluna mummu, vaari ja mummi tulevat meille jouluaattona puolen päivän aikoihin. Katsomme yhdessä Joulurauhan julistuksen samalla kun isoäitien tuomat joululaatikot lämpenevät uunissa. Mieheni on paistanut kinkun jo yöllä, ja muutaman tunnin kuluttua pääsemmekin herkuttelemaan koko sakilla jouluruokia. On ihanaa, että voimme viettää yhteistä joulua vielä täällä kerrostalokodissammekin. Mietinkin tässä, että näiden 16 vuoden aikana olemme viettäneet yhdessä joulua kerrostalossa, rivitalossa, omakotitalossa, rivitalossa ja jälleen kerrostalossa. Saas nähdä, vieläkö joskus vietämme sitä rivitalossa! 

Jouluruoan jälkeen aiempina vuosina pelailimme lautapelejä, katsoimme tv:n jouluohjelmia ja leikimme lasten kanssa. Viime vuosina lapset ovat kuitenkin käyneet yhä malttamattomimmiksi, sillä "joulupukki" tuo lahjat kuusen alle jo yön aikana, joten heillä olisi kova kiire päästä niitä availemaan. Viime vuonna totesimmekin, että mitä sitä turhaan odottamaan tiettyä kellonaikaa, vaan voimme aivan hyvin jakaa lahjat jo ruoan jälkeen. Lahjojen availun jälkeen onkin sitten vuorossa kahvittelu, jonka jälkeen olemme joinakin vuosina mieheni kanssa käyneet kahdestaan hautausmaalla. Se on ollut todella tärkeä hetki etenkin niinä vuosina, kun lapset olivat pieniä. Saimme hetkeksi kaivattua kahdenkeskistä aikaa, hiljaisuudessa. Jouluinen hautausmaa on todella kaunis paikka, jossa aina herkistyy. Etenkin vuoden 2008 jouluna, kun toinen kaksosistamme asui sairaalassa, mietin hautausmaalla kulkiessamme, miten lähellä olikaan, ettemme olleet viemässä kynttilää pikkuisemme haudalle. 

Joka vuosi, kun laittelen kotiamme jouluiseen asuun ja suunnittelen jouluamme, olenkin kiitollinen siitä, että saamme viettää sitä kaikkien neljän lastemme kanssa. Olen myös kiitollinen siitä, että isovanhemmat haluavat jakaa jouluaaton kanssamme, ja etenkin meidän teineille on tullut jo kovin tärkeäksi viettää joulu isovanhempien kanssa. Kun siis eräs vuosi ehdotimme, että viettäisimme joulun oman perheen kesken, saimme siihen tyrmäävän vastauksen. Eipä sillä, kyllähän se niin on, että joulutunnelma syntyy nimenomaan niistä läheisistä.


Olemme kuitenkin suunnitelleet, että ensi jouluksi, jos vain on mahdollista, vuokraisimme jostakin mökin, jossa viettää joulua. Se pitäisi kuitenkin olla täällä suht etelässä, jotta isovanhemmat pääsisivät sinne myös. Jää siis nähtäväksi, mitä tuosta suunnitelmasta tulee!


Missä vaiheessa sinun joulusuunnitelmat ovat?

maanantai 19. marraskuuta 2018

Pienenkin eteisen pelastaa toimivat säilytysratkaisut

*Postaus on toteutettu yhteistyössä K-Raudan kanssa
Muutimme vuosi sitten tähän kerrostaloasuntoon, joka on muutoin todella ihana ja valoisa, mutta eteinen on todella pieni. Olen sisustanut innolla kaikki muut huoneemme, mutta en ole jaksanut mietiskellä eteisen sisustusta kokonaiseen vuoteen. Siksi olinkin innoissani, kun sain kutsun lähteä katsomaan, mitä kaikkia hienoja piensäilytysratkaisuja K-Raudassa on. Jospa viimein keksisin, kuinka saamme eteisenkin tyylikkäämmäksi!
K-Raudasta löytyy kivoja piensäilytysratkaisuja monen tyylisiin koteihin
Tunnelmallinen ja toimiva eteinen
Ennen kaikkea eteisen on oltava toimiva, niin yksin asuessa kuin suurperheessäkin. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettei se samalla voisi olla myös viihtyisä ja kaunis. Eteisen lattian olemme vuoranneet erilaisilla kuramatoilla, jotta lattian laminaatit pysyvät kunnossa kaikesta hiekasta ja kurasta huolimatta. Matot on myös helppo imuroida puhtaaksi. Neljän lapsen perheessä kenkiä riittää. Ne voi säilyttää kenkätelineissä, mutta myös aivan hyvin kaapissa esimerkiksi Elfa-korikoissa tai erillisissä kenkäkaapeissa. Näin naulakoiden alle jää pienessäkin eteisessä tilaa tuolille, jonka päällä istuessa on mukavampi laittaa kengät jalkaan.
Kun muutimme tänne, oli eteisessä vain yksi naulakko. Meidän kaksosilla on Turnerin syndrooma, jonka vuoksi he tulevat aina olemaan tavallista lyhyempiä. Niinpä oli tärkeää laittaa heidän korkeudelle sopiva naulakko. Toisaalta aikuisten on mukavampi laittaa takit korkeammalle, joten ratkaisimme asian kahdella eri korkeuteen laitettavilla naulakoilla. Nyt löysin K-Raudasta naulakoiden päälle kivat korit, joihin me aikuiset ja teini-ikäiset lapset voimme laittaa pipot ja hanskat. Kaksosten asusteet ja ulkohousut mahtuvat hyvin suureen arkkuun. Arkku on myös niin tukeva, että siinä pystyy lapsetkin istumaan laittaessaan kenkiä jalkaan.
Naulakoiden alle mahtuu hyvin penkkikin
Metallirunkoiset korit kätkevät hyvin sisäänsä erilaiset asusteet
Vinkit pienen eteisen sisustamiseksi
Pienestäkin eteisestä saa sekä toimivan että viihtyisän, kun ottaa neliöt tehokkaasti käyttöön ja hankkii sinne toisiinsa sopivia säilytysratkaisuja. Kengät voi aivan hyvin piilottaa kaappiin Elfa-korikkoihin, ja etenkin lapsiperheissä on hyvä huomioida takin ripustajan pituus. Naulakoiden hattuhyllyt voi ottaa tehokäyttöön kauniilla koreilla, jotka kätkevät sisäänsä erilaiset pipot, hanskat ja huivit. Eteisessä on hyvä olla myös istumatilaa, jotta kenkien jalkaan laittaminen helpottuu.
Elfa-korikoita löytyy monta eri kokoa, joten niistä saa niin leveisiin kuin kapeampiinkin komeroihin hyvin tehtyä kengille säilytyspaikat. Erilaisia vaihtoehtoja mittoineen löytyy täältä
Eteisen säilytysratkaisut ja vuoden 2019 sisustustrendit
Ensi vuoden sisustustrendeissä moderni skandityyli kohtaa luonnon materiaalit luonnomukaisine sävyineen. Myös pastellivärejä käytetään paljon, ja niiden rinnalla voimakas musta luo kontrastia. K-Raudasta löysin monenlaisia koreja, jotka on punottu mm.vesihyasinteista ja meriheinistä. Näissä voi hyvin säilyttää vaikkapa hattuja ja lapasia, ja pienemmissä koreissa avaimia. Vahvaa mustaa löytyy bambukantisesta pyöreästä pöydästä, jota voi käyttää myös istuimena. Tällaiset kalusteet on tosi käteviä eteiseen monikäyttöisyytensä vuoksi. Kokosinkin teille pienen kuvakollaasin K-Raudan valikoimasta, jolla saa eteisen hetkessä trendien huipulle!
Kuvat: https://www.k-rauta.fi/rautakauppa/sisustus/piens%C3%A4ilytys
K-raudan piensäilytysvalikoimaa syksyn sisustustrendejä mukaillen
Kuvassa on toki vain pieni murto-osa K-Raudan piensäilytysvalikoimasta, ja voitkin käydä täällä tutustumassa koko valikoimaan. 
Äläkä unohda
Minun oli tarkoitus kirjoittaa vain eteisen säilytysratkaisuista, mutta en voi olla mainitsematta tästä. Jos inspiroiduit postauksestani ja aiot lähteä K-Rautaan katsomaan, mitä löytäisit omaan eteiseesi, niin nappaahan samantien ostoskoriisi myös tämä:
Sammutuspeite on halpa koti- ja henkivakuutus
Etenkin näin kynttiläkauden alettua kannattaa jokaisen ehdottomasti hankkia kotiinsa sammutuspeite ja opettaa koko perhe sitä käyttämään. Sammutuspeitteet eivät onneksi ole enää pelkästään kirkuvan punaisia, vaan niitä löytyy näinkin kauniissa pusseissa. Onhan sinun kodissasi jo tällainen?
Oikein mukavaa sisustajan syksyn jatkoa kaikille!

sunnuntai 18. marraskuuta 2018

We're walking in the air...

Ihanaa, joulu on virallisesti alkanut! Mistäkö sen tiedän? No siitä, että itse Joulupukki sen julisti eilen alkaneeksi Rovaniemellä. Ja kyllähän joulupukkia pitää uskoa. Siispä nyt voi jo hyvillä mielin kaivella joulukoristeita laatikoista, paistella ensimmäiset joulutortut ja tunnelmoida joululaulujen tahdissa. Meillä alkaa täällä jo näyttää kovin jouluiselta, sillä lapset ovat olleet erityisen malttamattomia tänä vuonna. Ehkä osansa tekee tämä erittäin synkkä ja sumuinen marraskuu, jonka keskelle kaipaa piristystä. 
Niinpä lasten, ja aika lailla meidän, vanhempienkin iloksi, rakensin meille pienen joulumaan eteisen lipaston päälle. Tänä vuonna en ainoastaan minä, vaan myös kaikkien tuntema Lumiukko täytti 40 vuotta. Lumiukon katsominen kuuluu vahvasti meidän perheen joulutradiotioon ja on siihen kuulunut minun ja mieheni lapsuudesta asti. Siispä olinkin tosi iloinen, kun löysin pienen keraamisen Lumiukon jouluasetelmaamme. Siellä se saa nyt sillan päällä katsella jouluvalmistelujamme.
Kesähuvilakin valmistautuu jo joulun viettoon, ja onpa sinne asukkaatkin tulleet jo punaisella autollaan, kuusi auton katolle sidottuna.
Illan hämärtyessä pihan valaisimet syttyvät, ja ilmassa on selvästi joulun taikaa. 
Walking in the air
Ken tietää, lähteekö Lumiukko ensi yönä lentämään?

tiistai 13. marraskuuta 2018

Sisustusterapiaa Millan Putiikissa

En tiedä, mikä voisi olla täydellisempi tapa viettää vapaa iltapäivä, kuin päästä sisustussiskojen kanssa ihanaan sisustusliikkeeseen tunnelmoimaan. Niinpä olinkin todella innoissani, kun sain kutsun erään sisustusporukan kanssa Millan Putiikkiin viettämään meille järjestettyä iltapäivää. Millan Putiikki sijaitsee aivan Lahden keskustassa, joten ajomatka sinne ei ollut pitkä. Olen heidän verkkokaupasta tehnyt useitakin tilauksia, mutta en ole koskaan vielä päässyt käymään itse kivijalkapuodissa. Onneksi nyt viimein sinne pääsin, sillä olin aivan mykistynyt, miten ihana puoti onkaan kyseessä. Liikkeessä on todella laaja valikoima Riviera Maisonin tuotteita, joten minullehan se oli kuin pieni pala paratiisia.  Riviera Maisonin tiimi oli käynyt Hollannista asti somistamassa liikettä joulutunnelmaan, ja voi, miten ihana tunnelma siellä olikaan!
Milla oli järjestänyt meille osallistujille maukasta naposteltavaa kuplivan kera, ja saimme omassa rauhassa ihastella ja hypistellä liikkeen valikoimaa. Olisin löytänyt sieltä vaikka mitä kotiin tuotavaa, kuten varmasti arvaattekin, kun näette kuviani tuolta iltapäivältä. Kuvat ovat ikävä kyllä pelkkiä kännykän räpsyjä, joten älkää välittäkö niinkään kuvien laadusta. Toivon, että pääsette niiden kautta kuitenkin hiukan siihen ihanaan joulutunnelmaan, jota sain kokea.



Voiko kauniimpaa joulukuusta ollakaan!


Nämä rottinkiset pallot oli pakko ostaa myös omaan kotiin.


Tämä kerrostarjotin oli livenä todella upea!


Hurrikaaneja voi somistaa jouluisiksi erilaisin koristein


Tämä olisi kiva kattaus myös Uudeksi vuodeksi.

Päivä oli kyllä aivan ihana ja mitä parhainta terapiaa. Kiitos vielä kerran Milla ja muut päivän järjestäjät! 

torstai 8. marraskuuta 2018

Lastenhuoneesta esiteinin huoneeksi

Meidän kaksoset, pienet kuopuksemme täyttivät kesällä jo 10 vuotta ja heistä on selvästi kasvamassa esiteinejä. Vaikka petseillä leikkiminen onkin edelleen kova juttu, alkaa myös enemmän kiinnostaa vaatteet ja kavereiden kanssa viestittely. Enää ei kiinnosta hiekkalaatikolla istuminen, vaan mieluummin lähdetään lenkille. 
Meidän teinit ovat jo useamman vuoden saaneet itse sisustaa huoneensa kuinka haluavat ja heillä onkin mielestäni tosi kivat ja tyylikkäät huoneet. Nyt kaksosetkin tuumasivat, että heidän huoneessaan ei ole oikein mitään tyyliä, ja että he haluaisivat jo isompien tyttöjen näköisen huoneen. Niinpä yhtenä viikonloppuna tyttöjen ollessa bonusperheessä (tytöt käyvät perhehoidossa omaishoidonvapaiden aikana) pistimme miehen ja vanhimman tyttäremme kanssa tuulemaan ja muunsimme lastenhuoneen esiteinin huoneeksi.
Aivan ensimmäiseksi annoimme pois jo paremmat päivänsä nähneen vanhan lipaston sekä tyttöjen koulupöydän tuoleineen. Tilalle ostimme kivan näköisen lipaston, jonka sisälle mahtuu paljon askartelutarvikkeita, kyniä ja papereita. Lipaston päälle löysimme edullisesti kivan pienen hyllykön, johon laitoimme koriste-esineitä, jotka sopivat hyvin esiteinin huoneeseen.


Lastenhuoneiden kalusteiden tilalle tuli tyylikäs lipasto ja hyllykkö koristeineen



Esiteinin huoneeseen sopii hyvin myös pieni kuusi hempeän värisine palloineen



Tuoksukynttilä tuo kivaa tuoksua huoneeseen, vaikkei sitä polttaisikaan

Kaksoset olivat jo pitkään toivoneet letter light boxia eli valotaulua, johon voi kirjoittaa millaisen tekstin haluaa. &-merkki taasen on todella hyvä yövalo, sillä merkin tuoma valo ei ole liian kirkasta.


Niin kuin jo kerroinkin, tyttöjen lempipuuhaa on yhä petseillä leikkiminen. Petseille heillä on identtiset lundbyn nukkekodit, joissa näyttäisi tällä hetkellä vietettävän joulua. Hankimme tyttöjen Ikean Kallax-hyllykköön ovia ja laatikoita, jotta kokonaisuudesta tuli hiukan siistimpi. Nyt leikit on hyvä säilyttää lipaston päällä ja huoneen siistinä pitäminenkin helpottui laatikoiden ja kaappien myötä.


Ikean Kallax-hyllykkö on kätevä alusta nukkekoideille

Meillä alkaa olla lähes jokaisessa huoneessa viherkasveja, sillä minusta ne tuovat paljon kodikkuutta. Niinpä tyttöjen huoneen ikkunalaudallekin laitoin kaksi viherkasvia. Toki en oleta, että tytöt itse niistä huolehtivat, vaan kastelen ne samalla kuin kodin muutkin kasvit. Harmaana marraskuisena päivänä kasvit vievät ajatukset kesään ja kaikkeen ihanaan vehreyteen.


Viherkasvit tuovat esiteinin huoneeseen pehmeyttä ja valoa

Koko huoneen muutoksen suunnittelu lähti oikeastaan liikkeelle tyttöjen suuren kerrossängyn sijoittelusta. Sänky oli jonkin aikaa toisella seinällä, mutta nykyisellä paikallaan se ei ole läheskään niin hallitseva. Suuret nallet tuovat turvaa kasvaville nukkujille, jotka toisinaan ovat jo niin suuria, mutta toisinaan vielä kovin pieniä.


Koko huoneen muutos tuli maksamaan nolla euroa, sillä myimme vanhoja huonekaluja ja turhia leluja pois. Huoneen uusi ilme toi mukanaan myös sen, että tytöt pitävät huoneen nykyisin todella siistinä, teinien esimerkkiä seuraten. Vanhaa myymällä ja edullisia löytöjä tekemällä voit sinäkin päivittää lastenhuoneen esiteinin huoneeksi hyvin pienellä budjetilla. Kunhan huoneessa on tarpeeksi säilytystilaa, on huoneen siistinä pitäminenkin helpompaa. 
Oikein mukavaa viikon jatkoa!

maanantai 5. marraskuuta 2018

Käsi murtui palasiksi Ras Al Khaimahissa helmikuussa, mitä sille nyt kuuluu?

Jotkut teistä ehkä muistavatkin, kun kerroin täällä, kuinka mursin oikean ranteeni moneen osaan ollessani kaksosten kanssa Ras Al Khaimahissa lomamatkalla. Kaatuessani ammeesta noustessa kyynärluun pää meni moneen osaan palasiksi ja värttinäluun pää kokonaan poikki. Minut kiidätetiin ambulanssilla sairaalaan, jossa luut vedettiin todella kivuliaasti paikoilleen ja käsi kipsattiin. Sain luvata moneen otteeseen kirurgille, että käsi leikataan heti Suomeen päästyäni, enkä joutunut leikkaukseen Yhdistyneissä Arabiemiirikunnissa.


Noh, kuten minun tuurin tietävät hyvin arvaavatkin, eihän kaikki mennyt kohdallani niin kuin pitää. Suomen päässä kirurgit eivät suostuneetkaan leikkaamaan rannettani. Sen sijaan sain siihen kipsin, joka oli kädessäni lopulta kaikkiaan seitsemän viikkoa, jonka jälkeen luut eivät olleet vieläkään luutuneet. En kuitenkaan saanut minkäänlaista hoitoa enää sen jälkeen, vaan lähdin kotiin ilman kipsiä todella kivuliaan ja toimimattoman käden kanssa.
Kipujen yhtä jatkuessa ja koska on kyse nimenomaan oikeasta kädestäni, menin lopulta kesällä yksityisen käsikirurgin vastaanotolle. Meillä ei ole täällä yksityistä päivystystä saatika mahdollisuutta päästä edes viikon, parin sisällä yksityisen käsikirurgin vastaanotolle, mutta jälkikäteen ajateltuna olisin voinut mennä tuonne jo aiemmin. Kirurgi totesi heti Ras Al Khaimahin kuvat nähtyään, että murtuma on hyvin paha ja kesän alussa asento oli jo romahtanut ja luut vääntyneet aivan väärään asentoon. Käsi olisi siis ehdottomasti leikattava.
Syyskuun alussa käsi viimein leikattiin ja nyt siellä on metallia vaikka muille jakaa! Leikkaus sujui hyvin ja kokemus yksityisestä sairaaalasta oli kaikin puolin hyvä. Toipuminen on lähtenyt nyt hyvin käyntiin, mutta mitään varmuutta tulevaisuudesta ei vielä ole. Kivut ovat läsnä yhä jatkuvasti ja käden toimintakyky on yhä heikko. Vuoden päästä vasta nähdään, millainen siitä lopulta tulee.



Mitä tästä opimme?
Jos olisin oikein fiksu, niin ehken enää ikinä uskaltautuisi ulkomaille. Tai ainakaan yksin lasten kanssa. Tai ainakaan hotelliin, jossa on amme. En kuitenkaan taida olla ihan niin fiksu, sillä ei tästäkään mitään kammoa matkailua kohtaan jäänyt, edes yksin kahden erityislapsen kanssa. Nämä kuitenkin opin ja painan mieleeni:
- tästä lähin kerron lapsille, missä passit ja vakuutustodistus on. Matkavakuutus minulla kuuluukin ammattiliiton etuihin, mutta muutoinkaan en ilman matkavakuutusta reissaisi mihinkään
-  tutustun edes yhteen suomalaiseen kanssamatkaajaan, jolta voi hädän tullen pyytää apua
- jos matkalla sattuu jotain, mikä vaatii hoitoa myös Suomeen päästyä, menen lentokentältä samantien Helsingin yksityisen lääkäriaseman päivystykseen
- jos jostain syystä en pääse heti yksityiselle vastaanotolle, niin hakeudun sellaiselle heti, jos epäilen, etten saa kunnallisella puolella tarvitsemaani hoitoa
- minulla on kaksi erittäin reipasta ja rohkeaa tyttöä, jotka erityisvaikeuksistaan huolimatta selviävät tilanteesta kuin tilanteesta
- lentokentällä on mahdollista saada pyörätuolilla kyyti koneeseen, jos vointi ei salli kävelyä
Kaikesta oppii. Niin myös siitä, että viimeisenä lomailtana lentää ammeesta noustessa komealla ilmalennolla laattalattialle ja murtaa kätensä moneen osaan! 

keskiviikko 17. lokakuuta 2018

Mikä ihmeen aikuiskaveri - ja vositko sinä olla sellainen?

Miun aikuiskaveri Julia on maailman ihanin ihminen. Se aina jaksaa halata ja sen kanssa voi jutella ihan mistä vaan, vaikka peloistakin tai ihan vaan vaikka musiikista
Näin meidän 10-vuotias Iina kuvaili minulle aikuiskaveriaan. Meidän perheen tytöt ovat siitä onnekkaita, että heillä kaikilla on nyt ihan oma aikuiskaveri. Iinan aikuiskaverisuhde loppui virallisesti jo muutama vuosi sitten, mutta suhteesta syntyi sellainen ystävyyssuhde, että luulen sen kestävän vielä, kun Julialla on jo omiakin lapsia. Yhden tytön aikuiskaveruussuhde on vasta alkamassa, ja toisella on jo toinen kaverisuhde menossa, sillä ensimmäinen aikuiskaveri ei halunnutkaan jatkaa kaveruutta. Onneksemme löytyi toinen aivan ihana aikuiskaveri, jonka kanssa suhde toimii nyt hyvin.
Mikä se aikuiskaveri sitten oikein on?
Aikuiskaveritoiminta on Mannerheimin Lastensuojeluliiton organisoimaa vapaaehtoistoimintaa. Toiminta on suunnattu 4-17-vuotiaille lapsille ja nuorille, ja kaveri on täysi-ikäinen. Aikuiskaverit käyvät MLL:n koulutuksen. Aikuiskaverin tehtävänä on olla kiinnostunut lapsen tai nuoren elämästä ja hän haluaa antaa omaa vapaa-aikaansa tälle. Lisää aikuiskaveritoiminnasta voit lukea esimerkiksi täältä: http://kymenpiiri.mll.fi/palvelut-lapsiperheille/kaveritoiminta/#token-341733
Meillä aikuiskaveritoiminta tuli ajankohtaiseksi muutettuamme, ja tyttöjen koettua paljon yksinäisyyttä vapaa-ajalla sekä koulukiusaamista. Koska perheessämme on paljon erilaisia arjen haasteita, ja meidän vanhempien aika ja jaksaminen menee etenkin kaksosten eri sairauksien hoitamiseen, oli aikuiskaverin mukaan tulo todella hieno juttu. Neljän lapsen perheessä voi muutoinkin olla haastavaa antaa huomiota tarpeeksi jokaiselle lapselle erikseen, saatika sitten, kun perheen arki rytmittyy kuntoutuksilla, lääkärikäynneillä, leikkauksilla ja jatkuvilla sairastamisilla. Tuolloin onkin ihanaa, kun ovikello soi, ja aikuiskaveri tulee hakemaan tiettyä lasta mukaansa.


Mitä aikuiskaverit sitten tekevät lapsen tai nuoren kanssa?
Niin kuin Iina totesi, aikuiskaveri on tärkeä ihminen, jonka kanssa saa jakaa niin iloja kuin suruja. Tytöt ovat käyneet kavereidensa kanssa mm. uimassa, kahvilla, shoppailemassa, puistossa ja elokuvissa. He ovat käyneet aikuiskavereiden luona leipomassa ja viettämässä leffailtaa. Kaveruudessa toteutetaan kaikenlaista normaalia tekemistä, joka on kuitenkin lapsille oikeasti luksusta, sillä hän saa katkeamattoman aikuisen huomion. Yhteyttä pidetään aikuiskaveriin whatsapilla, ja niin arjen iloiset kuin surullisemmatkin asiat Iina jakaa samantien Julian kanssa. 
Mitä aikuiskaveruus antaa koko perheelle?
Me vanhemmat olemme molemmat pitkäaikaissairaita, ja erityislapsiperheen arki on toisinaan hyvin uuvuttavaa. Monta kertaa iltaisin pään tyynyyn painaessa tulee mietittyä, saiko tämä ja tämä lapsi tänään varmasti tarpeeksi meidän huomiota. Aikuiskaverisuhteet on hellittäneet hiukan tätä syyllisyyttä. Ei sillä, että nämä arjen enkelit korvaisivat meitä vanhempia, vaan he tuovat lapsen elämään lisää sellaista, jota hän kaipaa. Etenkin kaksoset tuntuvat kaipaavan toisinaan paljon omaa, yksilöllistä huomiota, ja koska kaverisuhteiden luominen on heille haastavaa, on aikuiskaveruus todella tärkeä juttu. Kun äidillä on voimat loppu, ja masennus meinaa saada kyyneeleet silmiin, on ihanaa, kun jollakin on voimaa, mielenkiintoa ja iloa viedä tyttöni shoppailemaan. Näitä käyntejä odotetaan aina kovin. Joka ikinen kerta kotiin tulee iloinen ja onnellinen tyttö, oli kyse sitten teinistä, joka on käynyt aikuiskaverinsa luona leipomassa tai 10-vuotiaasta, joka on päässyt uimaan. 
Olen todella kiitollinen näille vapaaehtoisille, jotka antavat omaa vapaa-aikaansa ja huomiotaan meidän tytöille. Toivottavasti tähän toimintaan lähtisi enemmänkin vapaaehtoisia mukaan, sillä tarvetta varmasti on. Uskon myös, että tämä kaverisuhde antaa vapaaehtoisillekin paljon ja tämä saattaa olla alku vuosikausien ystävyyteen. 

maanantai 17. syyskuuta 2018

Syystunnelmaa kotiin kesäkukkien avulla

On aivan ihanaa, kun helteinen kesä on jo takana ja lehdet puissa alkaa punertaa. Sade ropisee katolla ja voi hyvillä mielin käpertyä villasukat jalassa sohvalle viltin alle. Kynttilöitä voi hyvin sytytellä jo aamun hämärinä tunteina, ja etenkin iltaisin ne tuovat ihanaa rentouttavaa tunnelmaa. Sitä rentouttavaa tunnelmaa kaipaan nyt kovasti, sillä helmikuussa pahoin murtamani oikea ranne leikattiin juuri. Taival tähän päivään asti on ollut rankka monta kuukautta jatkuneiden kipujen ja liikerajoitteiden vuoksi, ja vaikka toki ranne onkin tällä hetkellä kipeämpi kuin koskaan - laitettiinhan sinne aikamoinen lasti tinalevyjä, ruuveja ja sauvoja - niin nyt on ainakin toivoa käden kuntoutumisesta. 
Sisustusjutut ovat olleet aika vähissä viime aikoina, mutta kun ihana ystäväni keräsi minulle kerrostalomme kesäistutuksista viimeiset kesäkukat, alkoi minuakin jo sisustuttaa. Kesäkukkien sävyt sopivat minusta kauniisti syksyisten lehtien rinnalle, ja sainkin niistä kovasti inspiraatiota alkaa pukea kotiamme syysasuun.





 Syksyisistä teko-oksista tyttäreni leikkasi lehdet irti, jotta sain niillä somistettua kynttelikköjä ja asetelmia. Näiden kanssa kannattaa toki olla tarkkana, ettei lyhtykynttilän muovikippo lähde sulamaan niin, että lehdet voivat syttyä palamaan. Toisaalta kynttilöitä ei muutoinkaan kannata jättää palamaan ilman valvontaa, sekin on tärkeää näin syksyn kynttiläkauden alettua muistaa.



Syksyiset lehdet sopivat myös kauniisti kesäisen vaaleanpunaisten kynttilöiden seuraksi, ja pienellä vaivalla saa kesäisestä asetelmasta tehtyä syksyisen.


Toisen oksan säilytin kokonaisena ja laitoin sen seinämaljakkoon roikkumaan. Joko sinä olet laittanut kotiisi syksyisiä somisteita tai tekstiilejä?

Blog Design by Get Polished