Kerroinkin muutama postaus sitten, että ajatus kotimme totaalisesta muodonmuutoksesta lähti terveyssyistä. Tajusin, että minun jatkuva sairasteluputki lähinnä ylähengitystie-, poskiontelo- ja korvatulehduksiin oli alkanut niihin aikoihin, kun aloin hankkia kotiimme vanhoja, antiikkisia huonekaluja ja esineitä maalaisromanttiseen sisustukseen sopivina. Koska mitään muuta syytä jatkuvalle sairastelulle ei tuntunut löytyvän, ja tiesin oireilevani homeille, oli pakko ottaa suuri askel tuntemattomaan. Aluksi ajatus tuntui todella helpottavalta: kaikki vanhat aarteet surutta myyntiin, jospa siitä alkaisi uusi elämä! Jossain matkan varrella alkoi epäilyttää - mitä jos tämä ei toimisikaan? Mitä jos luovun kaikista upeista aarteistani aivan turhaan? Samaan aikaan koin painetta siitä, osaisinko sisustaa muulla tavalla, saisinko kodistamme enää kodikasta.
Missä sitten ollaan nyt, pari kuukautta kotimme muodonmuutoksen jälkeen? Voin nyt täydestä sydämestäni sanoa, että päätös oli ollut oikea. Jo heti suurten huonekalujen vaihduttua uudempiin minun oli helpompi hengittää. Kurkku ei ollut enää jatkuvasti kipeä, eikä nenä tukossa. Puutahan tässä pitäisi toki koputtaa, kun nyt ääneen tämän lausun: kotimme uuden ulkoasun tultua en ole sairastanut kertaakaan minkäänlaista hengitysteiden tulehdusta. Se on todella suuri juttu, sillä tähän asti olen ollut enemmän sairaana kuin terveenä. Toisaalta toki harmittaa, että olen niin pahasti altistunut homeelle ja sisäilman epäpuhtauksille, että oirehdin jo vanhoille huonekaluille, ja kirpputoreilla kiertäminenkään ei ole enää aina mukavaa. Mutta olen onnellinen siitä, että sain siivottua kodistamme kodin, jossa on helppo hengittää ja terveellistä asua.
Ostin myös pitkästä aikaa viherkasvin kotiimme. Traakkipuu on sisäilmaa puhdistava kasvi, joka vaatii hyvin vähän hoitoa. Toki tämä, niin kuin lähes kaikki kasvit, voivat aiheuttaa allergiaoireita, mutta onneksi tämä ei niitä minulle aiheuta. Traakkipuu viihtyy hyvin varjossakin, joten se löysi paikkansa portaikon vierestä. Viherkasveilla saa helposti lämpöä ja elon tuntua kotiin. Nyt vaan toivon, että saan pidettyä puuni hengissä, se kun ei ole ihan itsestään selvä asia, vaikka olisi miten helppohoitoisesta kasvista kyse!
Hiukan haikeana katselen yhä muiden maalaisromanttisia koteja vanhoine huonekaluineen, mutta terveydestäni en enää tingi. Ja onneksi sain kodista tehtyä kauniin, juuri meille sopivan kodin kuitenkin. Onko sinulla kokemusta samanlaisesta oireilusta?