Vietimme kaksosten kanssa aivan ihanan toukokuisen viikonlopun Helsingissä. Tytöillä oli lauantaina erityinen valokuvasessio, josta kerron ensi postauksessa lisää. Sunnuntaina he pääsivät Lastenklinikan potilaina DC-yhdistyksen pienkonelennolle, joka oli aivan mahtava kokemus. Koska molemmat ainutlaatuiset tapahtumat sattuivat samalle viikonlopulle, päätimme tehdä oikein kunnon reissun pääkaupunkiseudulle yöpymisineen. Saimmekin yöpymispaikan Yrjönkadun Omenahotellista, joka on aivan Helsingin ydinkeskustassa. Siitä oli todella kätevä kävellä tyttöjen kanssa kaupoille, ja aivan hotellin nurkilla oli monen monta ruokapaikkaakin.
Tytöille yöpyminen hotellissa oli mahtava kokemus. Iina totesi, että tämä oli aivan erilaista kuin hän oli odottanut - tämä ylitti kaikki odotukset! Ja tokihan se olikin ihana kokemus, kun sai pujahtaa valkeisiin lakanoihin ja päästä muutamaksi vuorokaudeksi irti arjesta. Meille Omenahotelli oli myös loistava vaihtoehto tyttöjen kanssa matkatessa, sillä huoneessa oli jääkaappi, mikro ja vedenkeitin aamiaista ja iltapalaa varten, tytöille kun on hankala löytää sopivaa syötävää aamiaisravintoloista. Huoneessa oli parisänky ja kaksi levitettävää sohvatuolia, joista saimme tytöille oikein hyvän parisängyn.
Mitä sitten hotellissa puuhasimme? Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, joten
Suuri kiitos vielä kerran Omenahotelleille mahtavasta viikonlopusta, meillä oli hauskaa!