lauantai 26. maaliskuuta 2016

Lankalauantaina

Rakas mieheni oli lueskellut blogiani, ja sain kun sainkin narsisseja täksi pääsiäiseksi! Myös anoppini toi minulle syntymäpäiväkukaksi narsissin, joten nyt on kevättä sisälläkin! Keltainen on kyllä aivan ihana keväinen väri, joka tuo auringon sisälle asti. 



Eilen oli pitkäperjantai, ja tänä vuonna syntymäpäiväni sattui pääsiäiseksi, kuten silloin 38 vuotta sitten, kun synnyin. Tein syntymäpäiväni kunniaksi suklaajuustokakun ilman liivatetta, ja se vei kyllä kielen mennessään. 


Nyt toivottelen teille oikein ihanaa lankalauantain jatkoa ja mukavaa pääsiäistä! 


keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Hiukan pääsiäistä

Tänä vuonna en kauheasti ole kotiamme pääsiäiskoristein koristellut, mutta toki muutama koriste oli esille laitettava. Kaikki tytöt veivät huoneisiinsa värikkäät koristeemme, joten minulle jäi nämä sekä kuvissa näkyvät että muutama muu tekemäni pääsiäismuna alakertaan. Jospa vielä saisin muutaman narsissin ja helmililjan, niin sitten on koti valmis pääsiäisen viettoon.




Mukavaa pääsiäisen odotusta kaikille! 

lauantai 19. maaliskuuta 2016

I am sailing...

I am sailing, I am sailing,
home again', cross the sea. 

Tai pikemminkin voisi sanoa cross the lake, järven rannalla kun asutaan. Aurinko lämmittää sen verran kovasti, ainakin tänne sisälle, että alkaa olla jo kovasti kesä mielessä kaikilla. Niinpä oli saatava hiukan jo kesätunnelmaa olohuoneen hyllylle. Olen vuosien varrella tuonut matkoilta erilaisia rantatunnelmaan sopivia koristeita, simpukoita ja meritähtiä, jotka pääsivät nyt esille olohuoneen puolelle. 









Oikein aurinkoista viikonloppua kaikille! Kyllä se kesä sieltä vielä tulee! 


lauantai 12. maaliskuuta 2016

Arvonta on päättynyt!

YellowTulipin ihana GreenGaten arvonta on nyt päättynyt, ja teitä osallistujia olikin mukava joukko kokeilemassa onneaan! 



Arvonnan voitti kommentillaan: 
"Kahdella arvalla mukaan kivaan arvontaan! Tämä oli aivan ihana: http://www.yellowtulip.fi/product/626/vaaleanpunainen-pienempi-leipalaatikko"
Siinatar!
 Oikein paljon onnea, laittelen sinulle sähköpostia.

Ihanaa aurinkoista viikonloppua kaikille! 

keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Tennarit jalkaan ja menoksi!

Vaikkei viime päivinä ole näkynytkään aurinkoa, niin kevään tuntua on tuonut räntäsade, joka on sulattanut paikka paikoin asfalttiakin näkyville! Niinpä täällä aletaan jo tosissaan varautua kevään tuloon, ja ennen kaikkea mielessä on lasten kevättamineiden hankinta. Olikin aivan ihanaa, kun saimme Pikkujaloista valita kaksosille kevätkengät. Pikkujalat on kotimainen laadukkaiden kenkien verkkokauppa, josta löytyy kenkiä koosta 17 aina muutamiin aikuisten kenkiin saakka. Heidän valikoimiinsa kuuluu mm. Arauto Rap, Angulus, Bisgaard ja Converse. Liike kertoo nettisivuillaan postittavansa lähetyksiä jokainen arkipäivä, ja se kyllä piti paikkansa, kengät tulivat muutamassa päivässä lähipostiimme. 

Valitsimme tytöille kevääksi Bisgaardin ihanan pehmeät nahkatennarit. Tennarit ovat ihanaa kimaltelevaa nahkaa, ja kenkien sivussa oli kivana yksityiskohtana tähti. Vaikka tennareissa on nauhat, niin erittäin tärkeänä yksityiskohtana niissä on myös sivussa vetoketju, mikä helpottaa niiden pukemista. Nahka niissä todella pehmeää, ja tytöt olisivat halunneet jättääkin ne saman tien jalkaan! 









Kiitos vielä Pikkujaloille mahtavista tennareista! Käykää muutkin ihmeessä kurkkaamassa Pikkujalkojen mahtava valikoima, joka löytyy täältä.

lauantai 5. maaliskuuta 2016

Pääsiäistä odotellen

Täällä alkaa hiihtoloma olla lopuillaan, ja mikäs se onkaan parempi aika alkaa kääntää katseet jo pääsiäisen odotukseen! Minä saan aina askarteluinspiraatioita yön pimeinä tunteina, niin myös viime yönä. Lasten käytyä nukkumaan ja talon hiljennyttyä kävin keittelemään kananmunia ja päällystämään decoupage-tekniikalla muovisia pääsiäismunia. Samalla sain sitten syötyä iltapalankinNiiden päälle sitten liimasin kananmunankuorenpaloja. Jos ystäväni viime syksynä naureskelivat, kun paistoin uunissa käpyjä, niin mitä lie olisivat tuumanneet, kun revin munankuorista irti kalvoja ja pesin ja kuivasin niitä, hih! Tällaisia sain kuitenkin aikaiseksi, nämä ovat tyttärieni mukaan kevät - ja pääsiäismunia, sopii minulle!






Mukavaa viikonlopun jatkoa kaikille! 

Blog Design by Get Polished