sunnuntai 30. marraskuuta 2014
lauantai 29. marraskuuta 2014
Joulun punaista
Tällaisia joulukuvia otin Kotiblogit- lehteä varten. Kotimme jouluun kuuluu paljon valkoista ja ripaus punaista, hopeaa ja kynttilöitä.
Halusin sohvan yllä olevalle hyllylle kuitenkin kynttilät, joten tältä siellä näyttää juuri nyt:
Halusin sohvan yllä olevalle hyllylle kuitenkin kynttilät, joten tältä siellä näyttää juuri nyt:
Portaikkoon ripustimme jo joulusukat maanantaiaamua odottamaan. Tänne sitten tonttu tuo yllätyksiä lapsille aina silloin tällöin joulukuuta eteenpäin mennessä. Joka aamu lapset innoissaan kurkkaavat, onko tonttu käynyt yöllä jättämättä yllätyksen.
Huomenna saadaankin sytyttää ensimmäinen adventtikynttilä, ja siitä se joulun odotus kunnolla alkaa! Oikein ihanaa illan jatkoa kaikille, ja kiitos, kun jaksatte jättää kommentteja postauksiini, ne ovat blogin suola!
torstai 27. marraskuuta 2014
Joulufiilistä hakemassa lisää
Koska olemme täällä puolen Suomea taas perhekuntoutuksessa, oli minun pakko päästä kurkistamaan Loviisan Aitan joulu. Eikä se pettänyt tänäkään vuonna. Kävimme siellä vanhimman tyttösen kanssa, ja innostuimme räpsimään molemmat kuvia oikein urakalla. Paljon oli kaikkea ihanaa bling blingiä, valkoista ja hopeaa, johon ihastuin oitis. Se on jännä juttu, miten paljon saa hyvää mieltä ihan vain kauniita asioita katsellessa, vaikkei pystyisikään niitä itselle ostamaan. Siispä päätin nyt jakaa teillekin tätä samaa hyvää mieltä kuvien muodossa. Joten olkaapa hyvät! :)
Näihin tunnelmiin, mukavaa illan jatkoa toivotellen,
maanantai 24. marraskuuta 2014
Ensimmäinen suuri juhla
Tyttäremme on neljännellä luokalla, ja tässä kaupungissa on ihanana perinteenä kaupungin johtajan kutsua kaikki kaupungin neljäsluokkalaiset itsenäisyyspäivän vastaanotolle. Niin myös tänäkin vuonna. Ohjelmassa on presidentinlinnan vastaanoton lailla kaupungin johtajan kättely, maljojen nosto, pientä purtavaa, esitysten seuraamista ja ehkä tanssiakin. Varsin juhlallinen päivä siis!
Arvokkaaseen juhlaan oli löydettävä kaunis mekko. Olikin ihanaa, kun yhteistyökumppanini Hienohelma lähetti tyttöselle tämän todella kauniin Isobella & Cloen viininpunaisen mekon. Tässä on sifonkikukka vyötäröllä ja helmassa kauniita sifonkirimpsuja. Materiaali on aivan mielettömän ihanaa, pehmoista ja joustavaa kangasta. Tyttönen ihastui tähän oitis!
Hienohelmasta löytyy aivan ihania mekkoja ja juhlavaatteita myös joulujuhliin. Onpa siellä ulkovaatteita ja asusteitakin! Koko Hienohelman valikoiman löydät täältä, ja siihen kannattaakin nyt tutustua, sillä Hienohelma tarjoaa lukijoilleni 20% alennuksen KOKO valikoimastaan koodilla koti20. Tämä tarjous koskee myös alennettuja tuotteita ja on voimassa 27.11. asti.
*yhteistyöpostaus*
lauantai 22. marraskuuta 2014
Tunnelmointia
Ihana valkea lumipeite näkyi maassa heti, kun verhot aamulla avattiin, joten nyt jos milloin on aika sytytellä tunnelmavaloja ja kynttilöitä! Vaikka hämärä tulee jo aikaisin, niin se ei minua haittaa, kun kynttilät tuovat valoa ja tunnelmaa.
Kylpyhuoneen ovikin sai enkelit pintaansa.
Kylpyhuoneen ovikin sai enkelit pintaansa.
Kirjoitinkin aiemmin, että kaipaisin jouluun hiukan bling blingiäkin. Tällaisen ihana Ib Laursenin lahjapaketin löysin kuuseemme roikkumaan, tässä on juuri sitä kaipaamaani kimallusta! :)
Ennen kuusen tuloa se saa nyt kimallella koristeoksissa.
Nyt minun täytyy jättää hetkeksi tunnelmointi ja ryhtyä leipomaan! Tyttösellämme on huomenna elämänsä ensimmäinen tanssiesitys, ja ryhmä kerää varoja toimintaansa leivonnaismyynnillä. Joten ei kun jauhopeukalot hommiin! Mukavaa viikonlopun jatkoa kaikille!
perjantai 21. marraskuuta 2014
Ihan varovasti...
Tänään on tehty perheen kanssa kunnon siivous, ja sen myötä se joulukin hiipi tänne varoen. Kuusi jätettiin vielä odottelemaan itsenäisyyspäivää, ja osa koristeistakin saa vielä hiukan odottaa, mutta kyllä täällä näyttää jo mukavan jouluiselta. Joulunpunainen matto toi yllättävän paljon tunnelmaa muutoin vaaleaan kotiin. Voi, miten nautinkaan tästä vuodenajasta!
Ulkonakin leijailee lumihiutaleet, aivan kuin tilauksesta! Nyt lämmitän hyvin ansaitun mukin glögiä, ja alan valmistautua perheen kanssa Posse-iltaan. Oikein mukavaa viikonlopun alkua kaikille!
maanantai 17. marraskuuta 2014
Eläimellistä menoa
Nyt pääsen vihdoin taas blogistaniaankin! Äkillinen sairastuminen vei minut kolmeksi yöksi sairaalaan, joten en ole päässyt teidän muidenkaan blogeissa piipahtamaan. Onneksi vointi alkaa hiukan jo parantua, joten nyt jaksan hiukan kirjoitellakin.
Tänään tajusin, että joulun lähestyminen tarkoittaa meillä näköjään sitä, että tonttujen lisääntyessä pikku hiljaa, myös eläimet täällä lisääntyy. Ja mikäs siinä, nämä kun ovat kovin hiljaisia ja vähään tyytyviä eläinkunnan edustajia.
Puput meillä on toki vuoden ympäri ihmettelemässä tämän perheen menoa, mutta näin syksyn aikoihin Christina saa aina villanutun ylleen kesämekkonsa päälle. Joulupossu meiltä edelleen puuttuu, Mailegin sellainen olisi aivan ihana. Kuuluuko teidän jouluun eläimiä?
Nyt menen taas sohvalle lepäilemään. Oikein mukavaa viikkoa kaikille! Pitäkää itsenne terveinä!
Tänään tajusin, että joulun lähestyminen tarkoittaa meillä näköjään sitä, että tonttujen lisääntyessä pikku hiljaa, myös eläimet täällä lisääntyy. Ja mikäs siinä, nämä kun ovat kovin hiljaisia ja vähään tyytyviä eläinkunnan edustajia.
Puput meillä on toki vuoden ympäri ihmettelemässä tämän perheen menoa, mutta näin syksyn aikoihin Christina saa aina villanutun ylleen kesämekkonsa päälle. Joulupossu meiltä edelleen puuttuu, Mailegin sellainen olisi aivan ihana. Kuuluuko teidän jouluun eläimiä?
Nyt menen taas sohvalle lepäilemään. Oikein mukavaa viikkoa kaikille! Pitäkää itsenne terveinä!
lauantai 8. marraskuuta 2014
Askarrellaan!
Täällä on nyt eilisilta askarreltu yömyöhään asti, Nenäpäivän showta samalla kuunnellen. Minä niin rakastan tätä joulunalusaikaa, kun saan kaivaa laatikoista kaikki askartelumateriaalit, levittää ne yömyöhään keittiön pöydälle, ottaa kupillinen höyryävää teetä ja alkaa toteuttaa suunnitelmiani. Ideoita keräilen pitkin vuotta. Viime joulun alla askartelin ystäväni kanssa mm. erilaisia enkeleitä, ja tein decoupage-tekniikalla joulupalloja.
Näitä oli tarkoitus tehdä vielä lisää eilen, mutta sitten päätinkin tehdä Noel-viirin. Pohjana tässä on aaltopahvia, jonka päällä on tekstitapettia. Viiristä oli hiukan haastavaa saada kunnollista kuvaa, koska laitoin kirjainten päälle kimalleliimaa, joka tietenkin heijastui kuvissa ;) Mutta ehkä näistä jonkun idean saa.
Tällaisia näpertelyjä tällä erää! Oikein mukavaa viikonlopun jatkoa kaikille! <3
Näitä oli tarkoitus tehdä vielä lisää eilen, mutta sitten päätinkin tehdä Noel-viirin. Pohjana tässä on aaltopahvia, jonka päällä on tekstitapettia. Viiristä oli hiukan haastavaa saada kunnollista kuvaa, koska laitoin kirjainten päälle kimalleliimaa, joka tietenkin heijastui kuvissa ;) Mutta ehkä näistä jonkun idean saa.
Taittelin myös jouluisesta pahvista tähtiä. Näitä on kiva laittaa kuuseenkin roikkumaan, mutta toistaiseksi niitä roikkuu nyt tuossa rukinpyörässä sekä vähän siellä täällä, sillä olen näitä nyt taitellut jo muutamana eri päivänä. Reunoihin laitoin kimalleliimaa tuomaan hiukan bling blingiä :)
Yön pimeinä tunteina tein myös vanhasta kristallikruunun kristallista enkelin kuuseen. Kristallikoristeessa oli suurempi "kristalli", jonka sai vartaloksi, ja pienempi tuli pääksi. Päästä roikkui sopivasti ripustuslenkkikin.
Tällaisia näpertelyjä tällä erää! Oikein mukavaa viikonlopun jatkoa kaikille! <3
perjantai 7. marraskuuta 2014
Pimeisiin iltoihin
Nyt kun niin aamut kuin illatkin on pimeitä, olettehan muistaneet huolehtia heijastimet jokaiselle perheenjäsenelle? Takeissa, housuissa ja haalareissa onkin usein heijastimet jo valmiina, mutta olipa kiva törmätä heijastinpipoihin! Hauskoja heijastimilla varustettuja pipoja valmistaa ja myy Tähtituote, jolta saimme heijastinpipot koko perheelle. Nämä meidän valitsemat pipot on melko ohutta trikoota, joten niitä ei tällaisella tämänpäiväisella pikkupakkasella tarkene enää pitää, mutta eilisiltana ne olivat vielä hyviä. Koska halusin kuvata nimenomaan tuota heijastinominaisuutta, kuvat on nyt hiukan pimeitä ja sumuisiakin, luntakin kun alkoi sataa kesken kaiken, joten antakaa anteeksi!
Tähtituotteen sivuille pääset tästä.
Sain lääkäriltäni sellaisen sydänlihastulehdus-riski-saarnan, että taidan jättää viikkosiivouksen välistä tänään ja keskittyä vaikkapa askarteluun. Mikäpä sen mukavampaa! Oikein ihanaa viikonlopun alkua kaikille!