tiistai 30. syyskuuta 2014

Ikuistettu lapsuus

Rakastan visiittikortteja, noita paksulle pahville tehtyjä valokuvia, joita oli tapana viedä kylään mennessä viemisiksi. Eniten niissä sydäntä lämmittävät lasten kuvat, mutta niitä on paljon hankalampi löytää kuin aikuisten vastaavia. Niinpä hihkuin innoissani, kun eräänä päivänä löysin nettikirpparilta suuren pinon lasten visiittikortteja! Nämä oli niin ihastuttavia, ettei tosikaan! Näitä kuvia katsellessa miettii, mikäköhän tuon lapsen tarina on. Millaisessa perheessä on kasvanut, mikä hänestä on tullut isona.


Laitoin kuvat tuohon kehykseen aikuisten kuvien tilalle.





Äidiltäni sain vanhoja postikortteja, jotka on todella rakkaita. Oikealla alhaalla on kortti, jonka isoäitini on saanut pikkutyttönä <3 On jotenkin hassua ajatella, että tuohon aikaan riitti postin perille menemiseen kortin saajan nimi ja paikkakunta! Mitään osoitteita tai postinumeroita ei tarvittu! :) 


Tänään on vielä muutama tunti aikaa osallistua arvontaan! Linkki siihen löytyy tuosta oikealta. Mukavasti on osallistujia jo tullutkin! Nyt minä painun takaisin sohvan pohjille, nimittäin angiina iski taas kerran, mokoma.

 Mukavaa illan jatkoa kaikille!

perjantai 26. syyskuuta 2014

Syystunnelmia

En ole vielä kanervia hankkinut ulos, kun syksyn värit vetää vielä niin kovin puoleensa. Niinpä meidän kuistilla näkee auringon joka päivä, jos ei taivaalla, niin ainakin kukkien muodossa. Odotan kuitenkin jo kovasti, että pääsen laittamaan kuistin talvikuntoon, ideoita kun on jo vaikka kuinka paljon! :)





Ovessa kuitenkin keikkuu melko jouluinen kranssi, mutta sopiihan omenat ja havut syksyynkin :) 



Syyspuuhissa tuli vanhaa kotia ikävä, sinne kun aikoinaan muutettiin syksyllä, ja pihan syyspuuhia tehtiin aina koko perheen voimin. Onneksi sieltä on monia hyviä muistoja, joita ei koskaan menetä :)

Mukavaa syksyistä viikonloppua kaikille! 

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Saunoen



Meillä ei ole ollut tähän asti viikottaista saunapäivää, ja olemme olleet melko laiskoja saunanlämmittäjiä. Mutta nyt lapset toivoivat, että pidettäisi lauantaisin saunapäivä, ja mikäs siinä! Nyt, kun syksysateet ropisee katolla, ja tuulet tuivertaa nurkissa, onkin varmasti mukavaa lämmitellä saunan löylyissä ainakin kerran viikossa.

Saunomiseen meillä on viime aikoina kuulunut kunnon tunnelmointi. Sytyttelen kylpyhuoneen wc:n puolelle paljon kynttilöitä, suihkuosan ikkunalaudalle muutaman tuikun, ja saunankin lyhdyssä tuikkii kynttilän liekki. Niiden valossa sitten saunotaan ja rentoudutaan. Saunan jälkeen lapset saa sitten juoda saunajuomat: lasilliset limpparia tai mehua, ja koko ilta on kaikkien mieleen. Siispä onkin mukava ajatella, että alamme toteuttaa tätä traditiota kerran viikossa! Nämä on niitä arjen pieniä luksushetkiä.





Tuohon altaan päälle haluaisin joskus vielä uuden peilin, mutta se nyt ei ole ensimmäisenä hankintojen listalla.


Nyt toivottelen teille mukavaa illan jatkoa, vaikkapa sitten saunoen!

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Kutsuillen

Eilen oli ihana aurinkoinen päivä, oikein täydellinen päivä lastenvaatekutsujen järjestämiseen! Olen jo vuoden verran yrittänyt järjestää Pomp De Luxin vaatekutsuja, mutta aina viime hetkellä kutsut ovat peruuntuneet sairastumisen vuoksi. Mutta nyt ne vihdoin onnistuivat, ja pääsin ystävieni kanssa ihastelemaan livenä koko uutta mallistoa! Mikä olikin todella valtava! :) Kutsujen aikana en malttanut kuvia räpsiä, mutta esittelijän laitettua malliston esille, nappasin muutaman kuvan vaaterekeistä.






Meidän tytöillä on jo entuudestaan muutamia pompin vaatteita, joten tiesin, että tulee olemaan suuria vaikeuksia päättää, mitä heille tilaisin - niin kovin näistä vaatteista pidän. Päädyin lopulta tällaiseen mekkoon, jota voi käyttää niin juhlavammassa tilaisuudessa kuin eskarissakin:



Nyt kuitenkin vielä täällä mietiskelen, pitäisikö sittenkin tilata joku näistä vaatekokonaisuuksista. Nämä kun kaikki sopisivat minusta oikein hyvin eskariin! Ja miksei tuolle 10-vuotiaalle isosiskolle kouluunkin. Mitä te olette näistä asuista mieltä? Onneksi tyttöset kotiutuu illalla, niin saan heiltä vielä mielipiteen asiaan. Tosin voi olla, että vanhaan tapaansa vastaus on: Tilaa äiti nuo kaikki! ;)





Vaatepähkäilyjen keskeltä toivotan teille ihanaa sunnuntaita! 

perjantai 19. syyskuuta 2014

Joulunpunaista

Tänään oli kuin joulu, kun mies toi postista tilaamani paketin. Koko aikuisikäni olen haaveillut hankkivani punasävyisen astiaston jouluksi, mutta tähän asti olen siitä vaan unelmoinut. Nyt myin joitakin muita aarteita pois, ja päätin ottaa ison askeleen ja toteuttaa tämän unelmani. Posti toi viimeisimmätkin osat joulukattaukseeni, ja nyt se on valmis! Noh, ehkä tuo vielä matkan ja vuosien varrella täydentyy, mutta on se vaan nyt Ihana!










Jospa punavalkoiset tunnelmat olisi nyt hetkeksi tässä täällä blogissa! Huomenna ainakin pääsen hempeämpiin tunnelmiin. Niistä myöhemmin! Mukavaa viikonloppua! 

torstai 18. syyskuuta 2014

Ellin jälkitunnelmia

Eilisilta oli niin tunteellinen ja mahtava, että tämä päivä on mennyt kuin huomaamatta. Väsyneenä, mutta onnellisena. Saimme kokea uskomattomia hetkiä, jotka niin lapset kuin me vanhemmatkin taatusti muistamme lopun ikäämme. Meidän insertistä olen saanut valtavasti hyvää palautetta, mikä on todella hienoa, sillä jännitin kovasti, mitä ihmiset tuosta ovat mieltä. Elämä Lapselle konsertti on jo katseltavissa Katsomossa, joten jos et ehtinyt sitä eilen nähdä, niin se löytyy täältä.




Kaikkien hyvä mieli oli hyvä valjastaa tänään hyödylliseenkin käyttöön, joten teimme kunnon siivouksen. Sohva sai hiukan syksyisempää väriä ylleen harmaiden tyynyjen muodossa, ja tuo aivan ihanan pehmeä valkea peite on mukava vetää päälle kylmien syyssäiden tullessa - ne taitavatkin jo viikonloppuna saapua!



Olen tuohon Ektorpiin ollut todella tyytyväinen. Löysin sen siis sadalla eurolla nettikirpparilta, ja hintaansa nähden on ollut kyllä hyvä sohva. Päällisiä vaihdan muutaman kuukauden välein, enkä. tosdellakaan jaksa niitä silitellä, kuten kuvasta näkyy, hih! Minusta on ihan mukava, ettei sohva ole ihan tiptop. Se kuitenkin ärsyttää päällisiä vaihtaessa, että sisätyynyjen kangas, niissä kohdin, missä tyynyjen sisällä on vanua, on toooodella haurasta ja ohutta! Ties miten monta reikää olen tyynyihin jo saanut niitä sulloessani päällisten sisään. Onko kenelläkään muulla ollut samaa ongelmaa?

Mukavaa viikon jatkoa kaikille, huomenna se onkin jo perjantai! 



keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Elämä lapselle konserttiin!

Pikainen postaus tien päältä:) Täällä sitä ollaan matkalla kohti Hartwall Areenaa ja Elämä Lapselle konserttia! Veetistä tehtiin kesällä konserttiin insertti <3 Joten jos ette pääse paikan päälle, niin katsokaa MTV3 klo:20-22 tänä iltana:)

lauantai 13. syyskuuta 2014

Aurinkoista syyspäivää!

Täällä on aivan ihana aurinkoinen syysilma. Mitä parhain ilma kuivatella pyykkejä, joten pyykkikone on laulanut pitkin päivää! Taidan vielä mennä laittamaan yhden koneellisen pyörimään. Tulin vain pikaisesti toivottamaan teille oikein mukavaa viikonlopun jatkoa sekä viikon alkua! Itse hyppään huomenna bussiin, ja siitä sitten laivalla etelänaapuriimme! Äitini vie minut Tallinnaan shoppailureissulle, ihanaa! Kovasti jo odotan matkaa :)





Muistakaahan osallistua Greengate- arvontaan, jollette ole sitä vielä tehneet.
Arvontahan löytyi täältä

Nyt jatkan lauantaiaskareita ja toivottelen teille oikein ihanaa päivän jatkoa!

torstai 11. syyskuuta 2014

Uusi hylly

Tallipajan puodissa oli niin paljon kaikkea ihanaa ihasteltavaa, etten meinannut ensiksi kiinnittää tähän kaunottareen mitään huomiota. Kunnes sitten puotineiti Sanna tämän minulle näytti, ja sitten se olikin menoa! Ihastuin tähän GreenGaten hyllyyn samantien! Ja mikä sattuma olikaan, että juuri edellisenä päivänä olin miettinyt, että tuohon keittiön seinälle hyllyjen tilalle mahtuisi varmasti joku kiva hyllykkökin. Ja niinhän siihen mahtuikin. Nyt on syksyiset punaharmaat sulassa sovussa hempeiden pastellien kanssa. Mitäs tykkäätte?







Muutoin täällä onkin sellainen hyrskyn myrsky, että huominen päivä taitaa mennä siivotessa, mikäli vointi sallii. Jotain kummallista kun nyt on minulla menossa, toivottavasti huominen antaa varmuuden siitä, ettei mitään suurempaa. Tänään kuitenkin otettiin rauhallisesti, ja ilta päättyi lettukesteihin. Itse en tosin näihin herkkuihin koskenut ;)


Oikein mukavaa illan jatkoa kaikille! Huomenna onkin jo perjantai! 

tiistai 9. syyskuuta 2014

Tallipajan puodissa

Sain viettää tänään ihanan aamupäivän Tallipajan puodissa. Tallipajan puoti on täällä Lappeenrannassa oleva ihana sisustus- ja lahjatavaraliike, joka on muuttanut juuri hienoihin uusiin tiloihin Tirilän työväentalon yläkertaan. Oli aivan ihana saada tutustua puodin emäntään, Sannaan, ja päästä ihastelemaan hänen kaunista puotiaan, jossa viihtyisi tunnin jos toisenkin!

Kaikki Lappeenrantalaiset tietävät, missä Tirilän työväentalo on, mutta talon seinässä oli kyltti opastamassa, mistä itse puoti löytyy:





Pihalla oli onneksi vielä yksi kyltti, joka ohjasi minutkin yläkertaan:



Raput noustuani silmien eteen aukesikin sitten niin paljon kaikkea kaunista, etten voinut muuta kuin antaa kameran räpsyä!















Puodista löydät niin nupit, koukut, kynttilät kuin lyhdytkin:





Valmiiden tavaroiden lisäksi puodista on myös tilattavissa ontelokudetta, sekä myytävänä ihania käsitöitä:







Tallipajan puodissa on myynnissä myös tekstiileitä, kuten esimerkiksi Kylie Minoguen suunnittelemaa Kylie at Home- mallistoa:




Tämä hyllykkö sai minut huokailemaan ihastuksesta! Voi sentään, miten herkulinen kokonaisuus! 




Ja tarkkasilmäisimmät lukijani huomasivatkin jo varmasti - Kyllä, Tallipajan puodissa myydään niitä herkullisia kattiloita! 



Bloomingin vaatteet olivat minulle uusi tuttavuus, ja ihastuin niihin oitis:


Ib Laursenin ohella lempituotteitani on ehdottomasti GreenGate ja Maileg, ja niitäkin molempia puodilta löytyy!




Jotain ihanaa GreenGaten uudesta mallistosta tarttui tietenkin mukaani, mutta siitäpä kerronkin seuraavassa postauksessani!

Kiitos vielä kerran puotineiti-Sannalle! 



Tallipajan puodin löydät täältä ja onpa puodilla kivat facebook-sivutkin, ne löytyy täältä

Nyt toivotan teille mukavaa illan jatkoa! 

*yhteistyöpostaus*

Blog Design by Get Polished