sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Kylmästä lämpimään...

Tulin toivottamaan teille mukavaa tammikuun loppua ja helmikuun alkua! Minä pidän nyt reilun viikon mittaisen blogitauon ja lennähdän äitini kanssa tällaisiin maisemiin:



Kuvat ovat Finnmatkojen sivuilta

Matkaamme siis Dubaihin! Kyllä jo jännittää aika lailla, mutta kyllä tätä lomaa onkin jo odotettu! Palailen sitten kertomaan, millainen kokemus tuo oli! Pitäkää itsestänne hyvää huolta <3

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Ihana GreenGate- arvonta!

Mallan blogi Elämää villa Honkasalossa oli ensimmäinen blogi, johon ihastuin, kun aloitin sisustusbloggaamisen. Mallan ihana rakkautta ja elämäniloa pursuava kirjoitustyyli ja kauniit kuvat veivät minut täysin mennessään. Niinpä olin todella iloinen, kun Malla avasi sisustuspuodin, joka henkii tuota samaa elämänmyönteisyyttä, kauniita värejä ja tunnelmaa. Puoti kantaa nimeä Mallan Makeat, ja meidän kauempana asuvien iloksi puodissa on myös verkkokauppa :) Koska en ole vielä kivijalkapuotiin päässyt, olen naputellut useaan otteeseen tilauksia verkkokauppaan. Viimeisimmän tilaukseni mukana Malla halusi antaa ihania GreenGaten tuotteita arvottavaksi blogini lukijoiden kesken! Kiitos vielä kerran, Malla!

Niinpä arvonkin teidän lukijoideni kesken tällaisen ihanan GreenGaten paketin:



Arvonnan voittaja saa siis GreenGaten Amelie´s Tearoom muffinssivuokia, Amelie's Tearoom pieniä kakkupapereita sekä Celine White leipäkoriliinan :) 



Entäpä sitten arvonnan säännöt? Tällä kertaa pitääkin tehdä hiukan hommia arvonnan eteen:) Eli:

1 arvan saa linkittämällä lempituotteensa Mallan Makeiden tuotevalikoimasta. Tuotevalikoimaan pääset täältä: http://www.mallanmakeat.fi/

2 arpaa saa linkittämällä lempituotteensa sekä olemalla virallinen lukijani

3 arpaa saa linkittämällä lempituotteensa, olemalla virallinen lukijani sekä linkittämällä arvonnan omaan blogiinsa käyttäen ylintä kuvaa.

Oikein paljon onnea arvontaan!

torstai 16. tammikuuta 2014

Viisivuotiaiden valtakunta

Kaksosten huone alkaa olla vihdoin ja viimein valmis tauluja myöten. Tosin huoneessa ollut matto oli sen verran kevyt, että oli kaiken aikaa rullalla, joten nyt huoneesta puuttuu matto. Kunhan sopivan vaaleanpunaisen löydän, niin sitten on huone viimeistäkin silausta myöten valmis - ellen sitten ole jo saanut uusia ideoita huoneeseen, minusta kun ei koskaan tiedä;)

Tervetuloa siis Eevin ja Iinan valtakuntaan!


Paripulpettinsa ääressä tytöt piirtelevät paljon ja barbietalo on nykyisin Monster High-talo;)



Jatkettava kerrossänky oli loistava ratkaisu kaksosten huoneeseen




Sängyn yläpuolella on tyttöjen puolivuotiskuva, mailegin pupu sekä tekemäni suojelusenkelit




Tytöt saivat erään nettiryhmän ihanalta ihmiseltä lahjaksi unisiepparit, jotka yhdessä Bukowskin suojelusenkelinallejen kanssa suojelevat tyttöjä pahoilta unilta



 Syksyinen Elämä Lapselle- konsertti oli ainutlaatuinen kokemus, ja Robinin kainaloon pääsy päivän huippu, joten tein tytöille valokuvajulisteen seinälle muistoksi



Ostin jo odotusaikana tytöille ensimmäiset Bukowskinallet ja tytöt ovatkin niihin tykästyneet todella kovasti, joten nykyään keräävätkin niitä. Ovathan ne ihanan pehmoisia ja hellyyttäviä!



Tyttöjen huoneesta pääsee koko asunnon levyiselle parvekkeelle ja ikkunasta on kauniit järvimaisemat. 

Näihin prinsessamaisiin tunnelmiin, hyvää illan jatkoa kaikille! 

maanantai 13. tammikuuta 2014

Valoa ja värejä!

Tammikuu on minulle aina sellainen välikuukausi, kun ei ole enää joulu, eikä vielä kevätkään. Yleensä sisustuksen saralla se on tarkoittanut minulle tylsyyttä, mutta nyt päätin, että laitan jo pikku hiljaa pastelleja esille. Niitä kun kuitenkin pidän esillä jouluun asti, niin miksikäs ei nyt jo!






Pieniä tuunailujakin olen tehnyt. Hioin hieman tätä seinähyllyä kuluneemman näköiseksi, mutta ehkä tälle pitäisi vielä näyttää enemmänkin hiekkapaperia?


Vitriiniä tuunasin myös hiukan tekemällä tällaisen maalauksen:



Ihan en näihin kuviin saanut vangittua tuota valoa, jota lumi ja hennot auringonsäteet ulkoa tarjoaa! Kyllä piristää kovasti tällainen valoisuus! Voi kun pilviset ja märät päivät olisi nyt tältä talvelta nähty ja koettu!
Oikein ihanaa viikkoa kaikille!

torstai 9. tammikuuta 2014

Lunta, kiitos!

En ole koskaan ollut lumen ystävä, mutta täytyy myöntää, että kyllä se luminen maisema on kaunis ja ennen kaikkea valoinen! Tämä tummanharmaa sumuinen maisema ei ole lainkaan kiva, kun ei aurinkokaan paista. Kun ei luonto lunta tarjonnut, päätin tehdä sitä itse, piimän+maalin muodossa. Samalla tuli ratkaistua takaoven verhopulmakin ;)



No, iltasella tein tämän ja aamulla olikin sitten maisema jo tämän näköinen:



Taisi luonto ottaa vihjeestä vaarin, hih! Nyt on viikonlopulle luvattu pakkasta, saa nähdä, tuleeko luntakin lisää. Jäädään siis odottelemaan! 

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Tervetuloa...

...meidän kylpyhuoneen vessanurkkaukseen. Hih, onpa todella kutsuva kutsu! Vaan eipä auta, sitä nyt pääsette tirkistelemään. Olen ollut jotenkin todella saamaton tämän uuden asunnon kanssa, mutta nyt viimein sain tuota vessanurkkaustakin vähän ehostettua. Eihän siitä samanlaista saa kuin omasta saisi, mutta näillä mennään, mitä vuokra-asunto tarjoaa. Ja kyllä siitä ihan viihtyisä nyt minun mielestä tuli.








Nyt lähden kuorruttamaan mokkapaloja, joita voidaankin sitten huomenna loppiaisen kunniaksi herkutella. Oikein ihanaa loppiaista kaikille!

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Uuteen vuoteen uusin kujein!

Nyt on vanha vuosi taputeltu pakettiin ja uusi vuosi saa tulla! Meidän perheelle vuosi 2013 oli niin rankka kaikkine vastoinkäymisineen, että tämä vuosi 2014 otettiin avosylin vastaan. Jospa tästä tulisi monin verroin ihanampi vuosi! :)

Tänä vuonna minulle iski jouluähky jo heti joulupäivän iltana! Aiempina vuosina joulun olen laitellut pois uutena vuotena, mutta nyt piti päästä eroon punaisista sävyistä jo heti joulunpyhien aikana. Mistä lie johtui, mutta kyllä teki hyvää saada koristeet ja kuusi pois ja tilalle taas vaaleaa ja hempeitä sävyjä. Olen jo muutaman vuoden ajana etsiskellyt puista kuivatustelinettä ja nyt, kun ystäväni sellaisen laittoi myyntiin, olihan se pakko hankkia! Tähän sain kivasti nyt Greengaten lautaset ja kupit esille. Rautaiseen telineeseen on vielä saatava yksi lautanen, niin ei näytä niin tyhjältä. Aina on syitä shoppailuun siis, hih!;) Kaikki kahvikupit ei mahtuneet näihinkään ja latethan ovatkin avohyllyillä. Mutta tämä näyttää minusta kivalta kokonaisuudelta ja toi nyt noita kevään sävyjä kaapin uumenista esille.






Joulunpunainen amaryllis, jonka sain isältäni, saa kevään ikävästä huolimatta kukkia vielä kauniisti oven pielessä, johon se pääsi vanhojen kerinpuiden päälle. Muistatte ehkä myös, kuinka sain viime maaliskuussa anopiltani lahjaksi entisöimistä vaativan tuolin? No, osa kankaista on jo paikoillaan, mutta istuinosasta puuttuu edelleen pehmuste ja kankaiden reunoista koristenauhat! Hiljaa hyvä tulee, vai miten se meni? ;) Pupuset viihtyvät tuolilla onneksi hyvin ilman pehmusteitakin!

Toivottavasti teillä on ollut mukava Uuden vuoden aloitus! Kaikkea hyvää vuoteen 2014! Minun uuden vuoden lupaukseni on päivitellä taas blogia ahkerammin:)


Blog Design by Get Polished