lauantai 29. joulukuuta 2012

Näkemiin joulu, nähdään jälleen ensi vuonna!

Tänään tuli stoppi joululle. Nyt sai joulukoristeet ja tumman punainen väri lähteä. Sielu kaipaa tilalle valoa, vaaleanpunaista, vaaleansinistä ja vaaleanvihreää. Näitä värejä en kuitenkaan vielä ole juurikaan ehtinyt laittaa joulun punaisen tilalle, mutta jo kummasti vaalenee koti sillä, kun sen karsii punaisesta ja ylimääräisistä koristeista.

Eilen kävin ystäväni kanssa kirpputorilla ja löysin sieltä taas niin kauniita ruusuastioita, että ne melkein hyppäsivät syliini. Eivätkö olekin kauniita?

 Lautaset ovat taas puolalaisia, mutta tuo pieni ruukku/kippo on englantilainen. Siihen sopisi mukavasti joku kevätkukka:)

Jouluaattona yllätyin kovasti avatessani isoveljeltäni saamani lahjan. Paketti oli painava ja sen sisältä paljastui sata vuotta vanhat punnus ja silitysraudan rautaosa! Pidän niistä kovasti ja olen aiemmin noista vain haaveillut!:)


Koska joulu sai tänään lähteä, niin myös tuosta vanhan ikkunanpokan keskimmäisestä ruudusta otin joulukranssin pois. Tilalle laitoin nyt toistaiseksi tuon valokranssin tuomaan hiukan valoa.


Jouluaattona heräsimme muuten ihanaan näkyyn. Luonto oli päättänyt tehdä olohuoneen ikkunaamme joulukuusen! Tai Muumitalon, ken tietää;)


Hih, jutut heittelehtivät sinne tänne. Ei mikään ihmekään, kun ei ajatuksetkaan kovin suoraan linjaa kulje. Yritän nyt kovasti saada itsestäni niskasta kiinni ja alkaa keskittyä sisustamiseen enemmän. Siitä kun saan paljon voimaa arkeen kuitenkin. On vaan ollut todella vaikeaa palata kunnolla netin pariin sen identiteettivarkaan jälkeen. Tuntuu, etten osaa enää luottaa kehenkään. Vaikka sitten taas toisaalta luotan edelleenkin sinisilmäisenä. Yritän kuitenkin kovasti palata, sillä en haluaisi antaa tuolle ihmisille sitä valtaa, että hän veisi tämän minulle niin tärkeän osan elämästäni pois. Edelleenkin tuon ihmisen motiivi on minulle epäselvä ja haluaisin hänen tietävän, miten suurta tuhoa teollaan minulle aiheutti. Mutta se asia ei koskaan kai selviä, miksi hän teki niin kuin teki. Joten yritän painaa sen taka-alalle.

Oikein ihanaa vuodenvaihdetta kaikille! 

26 kommenttia :

  1. Kiitos sammoin sinne koko teijän perheelle...Minullakin täällä niin kevästyttää vaikka kuusi kyllä seisoo vielä permannolla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) On se vaan ihana tietää, että seuraava vuodenaika, joka tulee, on kevät:)

      Poista
  2. Vai niin se lähti joulu teiltäkin...äkkiä se jouluähky tulee pyhien jälkeen! Meillä onkin ollut varsin samanlaiset puuhat :)

    Ihana tuo ikkunan taideteos ja tosiaan tuossa ruusukupissa näen jo helmililjan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, jouluähky tulee pian, kun sen aloittaa niin aikaisin:) Tosiaan, helmililjojen aikaa jo odottelen:)

      Poista
  3. Minulla edessä joulun purku,jospa sit uudenvuoden jälkeen heti;-))Enpä kyllä paljoa edes laittanut koristeita.
    Toivon,ettet enään koskaa joudu kohtaamaan tuommoista vääryyttä!
    Jaksuja<3

    VastaaPoista
  4. Eilen myös keräilin joulua hieman vähemmäksi.Johan helpotti.Itseasiassa nyt koristuksia on esillä sen verran kun mielestäni on hyvä.Pienin vain aina haluaa laittaa jokaikisen tonttusen yms. esille :))
    Kiitos samoin!Ihanaa vuodenvaihdetta perheellenne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä myös lapset haluaa laittaa paljon tonttusia esille ja olivatkin iloisen yllättyneitä tänä jouluna, kun saivatkin ne omaan huoneeseensa ;)

      Poista
  5. Täällä pitäisi löytää uudet verhot uuteen kotiin, että saan sitten jouluverhot kaappiin.. Onneksi ajattelin niitä katsella vielä loppiaiseen asti :) En ole vielä täysin päättänyt, millaiset talviverhot uudessa kodissa voisi olla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih! Uuteen kotiin muuttaminen on aina ihanaa:) Onnea uuteen kotiin siis <3

      Poista
  6. Meillä saa joulu viipyä vielä hetken. En raski sitä tunnelmaa vielä kerätä pois :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä mieltä minäkin olen monena vuonna ollut, nyt ihan itsekin yllätyin siitä, miten nopeasti oli saatava tummat sävyt pois:)

      Poista
  7. ♥ meillä on vielä joulu :) ♥ Oikein Hyvää Uutta Vuotta koko teidän perheelle!♥

    VastaaPoista
  8. Kauniita ruusuastioita löysitkin.Suloiset=)Niinkuin vanhat joululahjatkin.
    Toivon kaikkea hyvää sinulle uudelle vuodelle.Ja vaikka uusia kivoja lumitaideteoksia ikkunaan=)

    VastaaPoista
  9. Voi meillä ei vielä joulusta raaskita luopua!
    Oikein ihanaa onnekasta uutta vuotta ystäväiseni, häntä pystyyn vaikka hakaneulalla ja anna sen yhden hullun toilailujen jäädä tälle vuodelle. Tänään kääntyy uusi lehti, kaunis ja rakkautta täynnä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ystäväni ♥ Toivon todella, että tämä vuosi olisi tuollainen ♥

      Poista
  10. Paljon onnea ja iloa tälle uudelle vuodelle! Aivan kohta meinaan kerätä joulukamppeet täältäkin jo pois :) Kevätesikoita ostin eilen...

    VastaaPoista
  11. Hyvää Uutta Vuotta Heidi!
    Ihania kuvia, ja hauska tuo "muumitalo".
    Minäkin keräsin joulun pois tänään. Kylläpä koti näyttää nyt tyhjältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin Minttu! Eikö näytäkin? Vaikka nopeasti siihen taas tottuu:)

      Poista
  12. Mukavia sisusteluhetkiä! Minäkin siivosin uuden vuoden päivänä joulun pois, kun tuli ähky!
    Hanni/Polkadot

    VastaaPoista
  13. Hih, ihana muumitalo :)
    Oikein paljon onnea ja iloa uuteen vuoteen!

    VastaaPoista

Kultainen kiitos kommentistasi:)

Blog Design by Get Polished