Koriste- ja askartelutarvikeliikkeen lisäksi kaikkein ihanin kauppa oli ihastuttava wanhojen tavaroiden liike, jossa olisi ollut vaikka mitä ihanaa ostettavaa tosi edulliseen hintaan, mutta minulla olisi pitänyt olla vähintään yksi ylimääräinen matkalaukku tai kenties jopa kontti mukana, jotta olisin kaiken haluamani saanut mukaan, hih! Sinne jäi siis paljon ihania tavaroita muiden ostettavaksi, mutta tein minäkin ihania pienempiä löytöjä.
Toiselle Madonnapatsaalleni ostin tällaisen vanhan rukousnauhan, jossa luki takana Jerusalem. Hintaa tällä oli 5e, mutta siitäkin sain alennusta.
Vihdoin löysin myös kauan etsimäni kahvimyllyn! Tämä oli mielestä todella kaunis ja edullinen oli tämäkin.
Kannukokoelmani sai myös lisäystä tästä kauniista ruusukannusta.
Eräässä pienessä liikkeessä tein myös askartelutarvikelöytöjä ja löysin tällaisen aivan ihanan pienen enkelin. Tiesin heti, että sen paikka on tuossa kynttilän vieressä. Siinä hän voi uneksia kauniita unelmia pieni "kristallipallo" kädessään.
Taidan tehdä askartelupostauksen erikseen, ettette saa yliannostusta kuvista!;) Huomisaamuna klo:5 lähdemme ajelemaan kuntoutuskeskusta päin, joten seuraava päivitys tuleekin sitten vasta viikon päästä. Meillä on siis sekä rankka, että taatusti myös antoisa viikko edessä. Sen jälkeen sitä voikin sitten alkaa jo odotella joulua, ihanaa!
Oikein ihanaa marraskuun ensimmäistä viikkoa kaikille!