Tänään oli niin ihana ilma, että pitihän se päästä jo pihalle istuskelemaan. Vielä saa hetkisen aikaa puutarhahommat odottaa, mutta onnistuin kuitenkin elvyttämään viikon aikana nuupahtaneet orvokit. On se ihmeellistä, miten tuo kukka on ihan kuolleen näköinen ja pienellä vesimäärällä herää henkiin!
Mummi ja lapset olivat löytäneet minulle tällaisen ihanan puukarahkan, jonka päälle pääsi nyt meidän Osku-orava istuskelemaan siksi aikaa, kunnes keksin karahkalle vielä kivemman paikan pihalta.
Meidän kiviprojekti on puolitiessä. Tässä on osa kivistä ladottuina ja pääsipä niiden päälle jo kaivopumppukin solisemaan. Toinen mokoma pitäisi kiviä vielä hakea. Tämä kuva ei nyt ole kaikkein paras, mutta saatte tästä edes vähän ideaa tästä projektista.
Se GreenGaten lautassotku päättyi hyvin. Saan uuden alusen tuon pilalle menneen tilalle. Olivat sitä mieltä, että noin ei saisi käydä, joten hyvillä mielin uskallan tarjoilla kahvia vieraille noista edelleen ja kyllähän se aamutee maistuu miljoona kertaa paremmalta kauniista kupeista, eikös?:)
Ihanaa toukokuun viimeistä iltaa kaikille!