lauantai 27. joulukuuta 2014

Arki alkaa

Nyt on joulun pyhät ohi ja sitä myöten myös jouluherkuttelut. Päätin joulun alla antaa itselleni täysin vapaat kädet herkkujen suhteen, olenhan onnistunut pudottamaan jo liki 23kg painoa. Nyt on kuitenkin suklaalla, joulutortuilla ja joulupipareilla kyllästetyt päivät ohi, ja on aika jatkaa taas terveellisiä elämäntapoja. Niin monena vuonna olen saman päätöksen tehnyt, mutta nyt minulla on ensimmäistä kertaa uskoa siihen, että tällä kertaa tuo päätös on ja pysyy - onhan se pysynyt viimeiset kahdeksan kuukauttakin!


Painoa siis minulla on pudonnut 23kg, eikä olisi enää kuin 7kg normaalipainoon. Toisaalta se tuntuu pieneltä määrältä, toisaalta tiedän, että jokainen gramma vaatii paljon työtä ja sitoutumista. Kaikkein tärkeintä on jättää ne herkut nyt sinne kaappiin taas, ja syödä usein ja terveellisesti. Olin koko pitkän syksyn sairaana, ja pääsin vasta joulun alla ensimmäistä kertaa viiteen kuukauteen salille. Nyt kuitenkin toivon kovasti sairauksien jääneen taakse, ja voivani jatkaa taas säännöllistä liikuntaakin. Toivon kovasti voivani tehdä teille postauksen onnistuneesta projektista ensi kesään mennessä!


Tällaisia mietteitä täällä tänään. Juuri kävimme lenkkeilemässä ihanassa pakkassäässä. Pakkanen on antanut tilaisuuden tehdä jäälyhtyjäkin, ja syksyllä keräämäni marjat ja puolukanvarvut päätyivät tölkkeihin myös. Nyt täällä toivotaan, että pakkaspäivät jatkuvat, ja jää Saimaalla paksunee!



Mukavia pakkaspäivien jatkoja teille, jatkuu ne sitten herkutellen tai ei! :)

12 kommenttia :

  1. Vau, ihan mahtava saavutus! Ja tsemppiä tuleciin päiviin ja kuukausiin ♡ Täällä sais nuo herkut jo riittää, mutta ei taida vielä onnistua, kun joka nurkka pullistelee suklaita yms. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Jenni :) Minäkin aion huomenna uuden vuoden aaton kunniaksi kyllä vielä herkutella :D

      Poista
  2. Onnea upeasta painonpudotuksesta, hieno saavutus! Tsemppiä jatkoon!
    Täällä on herkuteltu, mutta nyt kun suklaat loppui on helpompi (yrittää) palata ruotuun.
    Mukavia vuoden viimeisiä päiviä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanne <3 Tsemppiä sinnekin ruotuun paluuseen! :)

      Poista
  3. Kiitos samoin sinulle Heidi! Hatunnosto kepeämmästä olosta ja olemuksesta ja lämmin kannustus jatkoon:)

    VastaaPoista
  4. kauniita jäälyhtyjä :) mukavaa että muillaki on laihdutustavoitteita,itsellänikin olisi sellainen -8 kg ja isäntä haluaa n -20kg pois....ei tule olemaan meille kummallekkaan mitenkään helppo homma,mutta olemme päättäneet yrittää yhdessä....minua on niin alkanut ahdistaa kun on lähtö johonkin esim juhliin,kaikki vaatekaapista otetut vaatteet on mukamas pieniä ja soi päällä......ihania pakkasilmoja on täällä luvattu joten lenkkeilyä tiedossa.mukavaa sunnuntaita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuttu tunne tuo, kun vaatteet kiristää :) Tällä hetkellä minulla on jo onneksi toiste päin, mutta vielä toki on normaalipainoon matkaa muutama kilo. Mukavaa viikon jatkoa sinulle ja tsemppiä projektiin! :)

      Poista
  5. Huikean hieno saavutus!
    Itsekin painiskelen salakavalasti vuosien varrella kertyneiden kilojen kanssa, ja etsin motivaatiota niiden pudottamiseen.
    Kovin tuntuvat olevan tiukassa, ja kun elämä on kaikkea muuta kuin säännöllistä, on hirmuisen vaikea pitää kiinni esim. ruokailu rytmeistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Minulle se motivaatio tuli jotenkin kuin salama kirkkaalta taivaalta, ja sille tielle jäin. Ruokailurytmin opettelu oli minullekin todella haastavaa. Tsemppiä kovasti sitten kun sen motivaation löydät! :)

      Poista
  6. Aivan upea suoritus tuo sinun painonpudotus! Onnea nyt ja jatkoon!
    Itsekin lukitsen vuoden vaihteessa herkkukaapin oven, tavoite on olla pitempään kuin kaksi kuukautta erossa herkuista... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Minä olin alkuun kolme kuukautta täysin herkuitta, sen jälkeen parin viikon välein herkuttelin, ja nykyisin kerran viikossa :) Mutta esimerkiksi suklaa maistuu liian makealle jo nykyisin;)

      Poista

Kultainen kiitos kommentistasi:)

Blog Design by Get Polished