maanantai 3. marraskuuta 2014

Tuunaushaaste

Sain mielenkiintoisen haasteen, johon tartuin oikopäätä. Haasteena oli tuunata Ikean Oddvar-jakkara Teknoksen Futura Aqua-kalustemaaleilla. Tämä tuntui erityisen mukavalta haasteelta siksi, että tähän asti olen käyttänyt vain Helmi-kalustemaalia, joka on ollut kyllä hyvää, mutta kovasti on tehnyt mieli kokeilla muitakin kalustemaaleja. Ja nyt siihen tulikin mainio tilaisuus! Jakkarallekin meillä on juuri nyt tarvetta, sillä kaksosten huoneesta puuttuu pieni pöytä, jossa he voivat pitää cd-soitintaan. Joka on kovassa käytössä päivittäin ;)

Pyörittelin pitkään päässäni, millaisen jakkarasta tuunaisin. Halusin sen sopivan niin kotimme värimaailmaan kuin tyttöjen lempijuttuihinkin. Päädyin sitten melko monimutkaiseen malliin, ja tilasin sitä varten erilaisia maaleja.



Niinhän siinä sitten kävi, niin kuin yleensä minulla aina, että projekti vie mennessään vauhdilla, enkä muistanut kuvata jakkaraa ilman puuvalmiina, enkä myöskään pohjamaalattuna! Mutta seuraava maali, jonka pohjamaalin päälle maalasin, oli tummempi harmaa. Pohjamaali oli päällemaalattavissa 6h jälkeen, joten jakkara sai harmaan maalin pintaansa illan pimeinä tunteina - en malttanut odottaa seuraavaan päiväänkään ;)





Tämän maalikerroksen jälkeen oli tarkoitus maalata jakkara hennon vaaleanpunaisella sävyllä. Vaan kuinkas kävikään! Maalipurkin avattuani sain huomata, jälleen kerran, etten ollut uskaltanut tilata tarpeeksi vahvaa vaaleanpunaista, vaan sävy oli juuri ja juuri vaaleanpunaiseen vivahtava. Koskaan ei saisi uskoa täysin maalikarttoja, vaan muistaa, että todellisuudessa väri on mitä luultavammin paljon vaaleampi kuin värikartta näyttää. Siispä rohkeasti vain valitsemaan se seuraavaksi, tai jopa sitä seuraavaksi tummempi sävy kartalta! Noh, minä en siis sitä ollut tehnyt, joten jakkaran pintaan sudin tämän sävyisen maalin:



Tämä sävy muuttikin sitten koko ideani jakkaran ulkonäöstä. Tarkoitus oli maalata jakkarasta heleän vaaleanpunainen, johon olisin maalannut vaaleanharmaalla ja valkoisella koristeita. Vaan eivätpä ne olisi tuon sävyn päällä näkyneet, joten lopputulos näyttääkin nyt tältä:



Tummanharmaata maalia hioin näkyviin pintamaalin alta, jotta jakkaralle tulisi hiukan kulunut ilme




Kaiken kaikkiaan tämä tuunausprojekti oli mukava ja opettavainen. Olin iloisesti yllättynyt Teknoksen Futura Aqua-maaleista. Vaikka päällemaalattava aika, 14h, oli mielestäni pitkä, ainakin tällaiselle kärsimättömälle tuunaajalle, niin pölykuivaksi maali kuivui todella nopeasti. Maali ei valunut sen enempää kuin aiemmin käyttämäni maalikaan. Vaikka vaaleanpunaisen sävyn valitseminen menikin hiukan metsään, niin sen sijaan harmaa sävy oli mielestäni todella kaunis. Hiukan tekisi mieli maalata jotakin muutakin täällä harmaaksi ;) Mikä kaikkein parasta, tytöt saivat itse vaikuttaa jakkaran lopulliseen ilmeeseen, he kun toivoivat Pariisi-teemaa, ja etenkin Eiffeltornia, ja ovat nyt todella tyytyväisiä uuteen pikku pöytäänsä :)

*yhteistyöpostaus*

17 kommenttia :

  1. Kaunis jakkara tuunaus. Mikä sävy tuo harmaa on, itselläni suunnitteilla vanhan pulpetin maalaus ja juurikin harmaa väri mietinnässä, näyttää kuvien perusteella kauniilta sävyltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo sävu on T1333. Se on kyllä todella kaunis sävy!

      Poista
    2. Kiitos, täytyykin katsoa vielä perjantaina kaupoilla miltä vaikuttaa sävykorteissa :)

      Poista
  2. Kiva tuunaus ja tuo harmaan sävy on kyllä kaunis, kuten myös lopputuloskin. :)

    VastaaPoista
  3. ♥Vau, tulipa hieno! Hyvää tiistai päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Mukavaa tiistaipäivää sinullekin! :)

      Poista
  4. Ei eilinen kommenttini tullutkaan näkyviin....
    Kaunis lopputulos!
    Sävyä piti minunkin kysymäni, mutta sehän jo selvisikin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana! Bloggeri-mokomainen välillä näyttää tosiaan temppuilevan, mutta kiva, kun tulit uudestaan kommentoimaan <3

      Poista
  5. Ihana tuo harmaa sävy, juuri tuollaista olen haaveillut meidän pöydän kanteen Annie Sloanin chalkpainteista mutta niin kuin sanoit, netin sävykartat hämäävät hirveästi, täytyy tehdä joku pv retki Sotograndeen (Marbellan lähellä) josta löytyy puoti missä noita maaleja myydään... Aivan ihana jakkara kyllä! Teitkö itse sabluunat vai löytyykö tuollaisia valmiina?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä kaunis sävy :) Toivottavasti löydät mieleisesi :) Tekstit tein sabluunalla, Eiffeltornin ihan vapaalla kädellä maalaten ;)

      Poista

Kultainen kiitos kommentistasi:)

Blog Design by Get Polished