maanantai 3. maaliskuuta 2014

Pikaiset terveiset!

Tässä on ollut sellaista haipakkaa viime päivät ja huomenna taas meno jatkuu, etten ole ehtinyt kovasti blogeja lueskella. Mutta tulin nyt tekemään pienen postauksen ennen kuin auto huomisaamuna starttaa toiselle puolen Suomea taas!

Eilen juuri kotiuduttiin Ruotsin maalta, ja tämä päivä onkin mennyt pyykkejä pestessä ja laukkuja uudelleen pakatessa. Tukholman helmikuun loppu näyttäytyi sumuisena ja sateisena, mutta mukava reissu meillä oli silti isompien lasten kanssa. Mitään suurempia sisustusostoksia en Tukholmassa tehnyt, sillä reissulla keskityttiin puhtaasti lasten lempijuttuihin. Helsingin päässä kuitenkin pistäydyimme Ikeassa, josta löysin muutamia kivoja kevätjuttuja:







Noiden ihanien värien linjaa jatkaa myös nämä GreenGaten ihanuudet, jotka itselleni tilasin, kun myin vanhempia lattejani pois:




Vaikken Tukholmasta juuri suurempia itselleni ostanutkaan, niin laivalla hemmottelin itseäni. Sain matkaan lähtiessäni vanhemmiltani syntymäpäivälahjarahaa, sillä täytän kuun lopulla vuosia taas, ja rahalle löytyikin aivan ihana kohde. Nimittäin tällainen Nina Riccin perhoskaulakoru! Rakkailla kaksosillanihan on turnerin syndrooma, ja tuon syndrooman logo on violetti perhonen. Tämä koru melkeinpä hypähti syliini, kun sen vitriinissä näin. Rakastuin tähän ensi silmäyksellä




Mukavaa viikon alkua kaikille! 


17 kommenttia :

  1. Ihana koru<3 Huomasin kanssa että Ikeaan on tullut vaaleanpunaisia houkutuksia;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin <3 Joo, niin oli! Pakko oli ottaa mukaan myös maitotonkat vaaleanpunaisina nekin toki :)

      Poista
  2. Mikä tuo greengaten ihana uutuus on nimeltään.. yritin bongailla sitä mutta en löytänyt? Tahtoo myös

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on nimeltään Amelie White, minustakin aivan ihana uutuus!:)

      Poista
  3. Ihana koru ja ihan sun näköinen! <3
    Toivottavasti nähdään viikolla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Toivotaan kovasti, lautasetkin olisi nyt mukana viimein! :)

      Poista
  4. Ihania juttuja olet ostanut! Noi uudet GG:t on kyllä kauniit <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin ne on kerta kaikkisen herttaisia :)

      Poista
  5. Voi, onpa teillä kaunista! Herkän tunnelmallisia kuvia ja kaunis ajatus korussa. <3 Jään ehdottomasti lukijaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Kaisa! Lämpimästi tervetuloa <3

      Poista
  6. Oi Heidi, kiitos ihan uskomattomasti kuvamatkasta Dubaihin, ollaan monesti mietitty sinne lentoa Amerikan sijaan mutta nyt iski polte taas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Mari! Suosittelen kyllä ihan ehdottomasti, minä ainakin menetin sinne sydämeni nyt! :)

      Poista
  7. Katsoin ja vieritin lähes kuinka monta kertaa, sillä olin mielestäni jo tänne aiemmin kirjoittanut.
    Hienoa kun Tukholman matka sujui hyvin ja hemmotellen eikä kaunis koru myöskään empinyt herkeäkään Sinut nähdessään:)
    Kevät sävyjä kauniissa kodissa<3

    VastaaPoista
  8. Mä olen noita samoja hempeitä ihastellut Ikeassa! Ja mikä koru, aivan ihastuttava!
    Synttäri onnittelut samalla! <3

    VastaaPoista
  9. Aivan ihana hempeä lempeä tunnelma välittyy kauniista kuvistasi.. :) noita samoja ikean ruukkuja hain minäkin viikonloppuna ovat ihania.. :) katsotaan mistä löytävät paikkansa lystimäessä.. :)

    VastaaPoista

Kultainen kiitos kommentistasi:)

Blog Design by Get Polished