lauantai 15. helmikuuta 2014

Dubai

Lämpimiä terveisiä satumaasta! Minulla olisi teille niin paljon kerrottavaa tuolta matkalta, etten oikein tiedä, mistä aloittaisin! Luulenkin, että joudun tekemään muutaman erillisen postauksen, jotta pysytte matkassa mukana! Niin uskomaton ja ainutlaatuinen tuo matka oli!

En ole nähnyt mitään niin kaunista, kuin miltä öinen Dubai yläilmoista näytti laskeutuessamme sinne. Oli kuin olisi tuijotellut tuhansia jalokiviä ilmasta käsin. Sama silmänruoka jatkui lentokentälläkin. Kaikkialla oli niin kaunista, siistiä ja Suurta! Ensimmäiset muslimimiehet kaavuissaan tuntuvat minusta hiukan pelottavilta, mutta sain jo pian huomata pelon olevan turhaa! Kaikki olivat todella ystävällisiä, jo passintarkastajista bussikuskiin. Siinä bussissa istuessamme katselimme silmät pyörällä, kun vierestä ajeli toinen toistaan suurempia, upeampia ja mitä ilmeisemmin kaliimpia autoja, suurin osa valkoisia!

Ilta oli jo myöhäinen, kun saavuimme hotelliimme. Hotellissa meidän laukut kannettiin huoneeseemme sisään, ja hisseissä oli turvamiehet, jotka painoivat aina halutun kerroksen napit. Se tuntui aika luksukselta! Ja jokainen oli niin ystävällinen, että eihän siihen meinannut alkuun tottua!

Rakennukset Dubaissa olivat todella korkeita ja näyttäviä. Tuntui siltä, että olimme tulleet johonkin aivan epätodelliseen paikkaan, kuin elokuvan lavasteiden keskelle! Meidän hotellissamme oli 45 kerrosta, ja huoneemme sijaitsi 9:ssä kerroksessa. Siinä sitten heti huoneeseen päästyämme avasin verhot, ja tällaiset upeat näkymät parvekkeeltamme näkyi:



Seuraavana päivänä lähdimme etsimään rantaa, ja se löytyikin kivenheiton päästä. Liikenne Dubaissa on todella vilkasta, eikä jalankulkijoita hirveästi näy. Taksin käyttö on halpaa, ja kaupungissa kulkee myös metro, busseja sekä vesitakseja. Meidän onneksi sekä ranta että lähin ostoskesku oli kävelyetäisyydellä, joten kävelimme päivittiäin kuitenkin paljon auringossa. Rannan parkkipaikalla näimme hyvin tutuksi käyvän näyn: paljon kalliita, upeita autoja:


Ranta oli kaunis ja siisti. Siellä sitä sitten uitiin Persianlahdella, aika uskomatonta! 


Ja mikä oli kaikkein uskomattominta, niin heti rannan takaa kohosivat toinen toistaan korkeammat pilvenpiirtäjät



Meidän lähin ostoskeskuksemme oli Marina Mall, johon oli hotellistamme vain kivenheitto. Niin tässä, kuin kaikissa muissakin ostoskeskuksissa, oli valikoimaa kaikista maailman huippumerkeistä edullisempiinkin merkkeihin. Kerron ostoksista seuraavassa postauksessani.


Koska liikenne on Dubaissa todella vilkasta, ei siellä juurikaan lapsia nähnyt missään kävelemässä, ei ainakaan ilman vanhempiaan. Koulubusseja liikkui kyllä


 Joka puolella oli tavattoman siistiä ja turvallista. En ole vielä missään kokenut oloani turvallisemmaksi kuin Dubaissa. Kerran näimme, kun ostoskeskuksessa yksi mies huusi jotain lujempaa, ja saman tien kaikkien kauppojen myyjät juoksivat häntä katsomaan, kaikki miehet juoksivat katsomaan, josko turvamiehet tarvitsisivat apua ja neljä turvamiestä meni miestä rauhoittelemaan! Suomalaisena tämä tuntui hiukan liioiteltuta ja tuntui oudolta, että koko ostoskeskus tuntui pysähtyvän ja kaikki säntäsivät tuota miestä katsomaan. Mutta siitä siisteydestähän minun piti kirjoittaa, eikä tuosta yhdestä riehujasta, hih! Kaikkialla oli siis todella, todella siistiä. Kauppakeskusten vessoissa oli siistijä jatkuvasti, samoin ulkona. Roskia ei siis nähnyt missään. Tämäkin mies ajoi pyörällään ja pyyhki sataman kaiteet:


Tässä vielä muutamia kuvia noista upeista rakennuksista, voitte näiden kautta varmaan kuvitella, kuinka pieneltä ja epätodelliselta olo tuntui tällaisena maalaistyttönä noiden keskellä:






Seuraavassa postauksessa sitten lisää, koittakaahan jaksaa mukana! Nyt menen parantelemaan heti reissun jälkeen saamaani hurjaa flunssaa. Mukavaa viikonlopun jatkoa kaikille!

3 kommenttia :

  1. ...ja ajattele, eräs ystäväni asuu tuolla..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, siellä hän saa nauttia auringosta vuoden ympäri! :)

      Poista
  2. Olipa kiva lukea tätä! Itsekin olin Dubaissa viime kuussa ja tosi samanlaisia ajatuksia mullakin tuli. Välillä tuntui niin epätodelliselle, kuin juuri olisi ollut jossain lavasteissa tai unessa :) Rakastuin kyllä paikkaan, pakko päästä uudestaan! :)

    VastaaPoista

Kultainen kiitos kommentistasi:)

Blog Design by Get Polished