perjantai 18. tammikuuta 2013

Valoa kohti!:)

Ei kuitenkaan onneksi sinne lopulliseen valoon, vaan ihan vaan kohti kevätaurinkoa tässä kuljetaan. Jotta aurinko pääsisi paremmin paistamaan sisälle saakka, tilasin keittiöön yläkapaksi kauniin, ohuen rimpsukapan. Se on kylläkin puhtaanvalkoinen ja nuo vanhasta tyynyliinasta ompelemani salusiinit luonnonvalkoisia, mutta olkoot! Vai mitä olette mieltä?


Keittiön kokonaisilme näyttää kuvassa ehkä hiukan sekasortoiselta, mutta ei luonnossa niinkään. Kuitenkin mietin, pitäisikö tuohon kattokoukustoon laittaa jotain vaaleampaa roikkumaan, kenties kauniita ruusukuppeja tai gg:n kahvikuppeja?


Greengatesta puheen ollen, olin muutaman päivän tyttöjen kanssa vanhemmillani ja kävimme shoppailemassakin. Eksyin puotiin, jossa gg:t olivat 50-70% alennuksessa, joten ihan pakkohan sieltä oli jotain mukaan ottaa! Mukaan lähti tällä kertaa pari lattemukia, teepussin alunen sekä muutama uusi pyyhe.


Nyt pyyhekokoelma onkin jo aikamoinen, mutta kun ovat niiiin kauniita, niin...:)


Sain Jennalta Pieni onnenpesä-blogista  mukavan haasteen, kiitos Jenna siitä!:) Haasteen tarkoituksena on löytää uusia blogeja ja auttaa löytämään blogeja, joilla on alle 200 lukijaa.

Haasteen säännöt:

1.Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Vastaa myös haastajan antamaan 11 kysymykseen.
3.Haastetun tulee keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Haastettujen tulee valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa
5. Kerro, kenet olet haastanut.
6. Ei takasin haastamista

Joten eiköhän aloiteta:)
11 Asiaa minusta

1. Olen aamu-uninen ja jos en saa nukutuksi aamulla pitkään,
nukahdan usein sohvalle iltapäivällä;) 

2. Rakastan ruusuja ja olen nyt lisännytkin kotiinkin 
hiukan enemmän ruusuja sinne tänne sisutukseen.

3. Sairastuin syvään masennukseen pienen tyttäreni yli vuoden 
kestäneen sairaalahoidon ja kuolemanpelon jatkuvan läsnäolon vuoksi.

4. Masennukseni vuoksi olen sairaslomalla ja pohdin, 
mitä tulevaisuudessa tekisin.

5. Rakastan kirjoittamista ja aikomukseni on kirjoittaa 
jatko-osa esikoiskirjalleni ja ehkä muitakin kirjoja

6. Minulla taitaa olla parantumaton vauvakuume, 
vaikkakin järki estää tämän kuumeen kohoamisen 
enää vaarallisen korkeaksi,hih!:)

7. Rrrakastan suklaata. Ei ole olemassa parempaa 
kuin kuppi kuumaa vihreää teetä ja suklaalevy, nam!:)

8. Suurin haaveeni olisi saada vanha talo järven rannalta .
Talo, jossa olisi elettyä elämää, jossa olisi lasitettu 
veranta ja omenapuutarha

9. Haaveilen myös etelänmatkasta miehen kanssa kaksin.

10. Olemme olleet pian 11 vuotta naimisissa, 
mutta edelleen on häämatka tekemättä, joten tuo 
yhdeksäs juttu pitäisi kyllä saada toteutettua;)

11. Sisustaminen, kauniit blogit, kauniit kuvat ja 
lehdet tuovat paljon minulle iloa elämään tällä hetkellä.

Tähän väliin muutama kuva ja sitten jatketaan Jennan kysymyksillä:)


Sain äidiltäni isoisoäitini wirsikirjan ja vanhoja pitsireunaisia käyttämättömiä nenäliinoja sekä vanhat hanskat. Ystävältäni sain yllätyspaketin, jossa oli mm. tuo todella kaunis alpakkalautanen, kakkuottimet ja sydäntaulu. Vanhan roosan punaisen verhon ostin kirpputorilta ja siitä teen ehkä tyttösille prinsessamekkoja tai kesällä ripustetaan se pihalle hyttysverkoksi:) Ystävältäni sain myös tämän kauniin ruusuisen pyyhkeen ja enkelikoristeen:



Ja nyt niihin Jennan kivoihin kysymyksiin! Tässä tulee:

1. Mikä sai sinut aloittamaan bloggaamisen?
Minä harrastin mineilyä eli nukkekotien sisustamista ja rakentamista ennen kuin hurahdin kokonaan maalaisromanttiseen sisustukseen. Joten kun huomasin käyttäväni enemmän aikaa kodin kuin nukkekodin sisustamisessa, oli luonnollista perustaa tämä blogi:)

2. Lempiesine tai huonekalu kotona?
Lempihuonekalu on ehdottomasti tuo 1800-1900-luvun taitteesta oleva vanha talonpoikaisrokokoo tyylinen valkoinen pöytä, jonka miehen veljeltä sain <3

3. Mitä haluaisit tehdä paremmin?
Ehdottomasti laulaa! :) Ja olenkin nyt ottanut muutamia laulutunteja ja aion jatkaa niitä taas.

4. Luetko sisustuslehtiä?
Enpä oikein muuta nykyään luekaan eli kyllä!:)

5. Mitä ilman et pärjäisi?
Perhettäni<3 Ihania lapsiani ja miestäni <3

6. Jos saisit valita yhden asian tai tuotteen, joka olisi aina ilmaista, mikä se olisi?
Matkustaminen

7. Miten rentoudut?
Keitän pannullisen teetä. Pilkon suklaata lautaselle, hautaudun viltin sisälle sohvalle Daisyn hautautuessa myös viltin sisälle syliini. Laitan tv:seen countrykonsertin soimaan, juon teetä ja syön suklaata. Oih, mikä nautinto! Konsertin korvaa myös mainiosti blogit ja sisustuslehdet toki:)

8. Minne haluaisit matkustaa?
Jos saisin valita ihan mihin tahansa, niin Tahitille kirkkaiden vesien ja auringon äärelle

9. Lempiherkku
Se on jo tainnut tulla selväksi eli suklaa!:)

10. Parasta viime vuonna?
Kyllä se viime vuoden kohokohta taisi olla Inhimilliseen tekijään osallistuminen, oli se niin ainutlaatuinen tilanne:)

11. Mitä odotat vuodelta 2013?
Meidän perheelle odotan parempaa terveyttä ja enemmän onnea ja iloa. Naurua näiden seinien sisälle pitkästä aikaa, rakkautta ja rauhaista eloa. Tavallista arkea, sitä minä odotan ja
toivon.

Koska nämä oli niin mukavia kysymyksiä vastata, en niitä muuta. Mutta mukaan haastan nämä ihanat blogit:
   

Niin monilla tuntuu olevan yli kaksisataa lukijaa, tai ovat jo saaneet haasteen, että lopetan tällä kertaa listaamisen tähän. Haasteeseen ei ole toki pakko osallistua, ei mitään paineita:)
Oikein ihanaa viikonlopun alkua kaikille!!



23 kommenttia :

  1. Kauniit ovat keittiön verhot ja muutkin kuvat täällä!
    Ihanaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
  2. Toi kattokoukusto on ihana ja muuntuu niin helposti ajankohdan mukaan :) Kiitokset haasteesta tartun siihen viikonloppuna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miekin tykkään siitä kovasti:) Nyt en vaan osaa päättää, mitä siihen laittaisin vai muutanko sitä ylipäätään mitenkään:) Kiva juttu, että tartut haasteeseen <3

      Poista
  3. Ihana postaus Heidi! Suklaata ja teetä, niitä kyllä herkutellaan vielä tänä vuonna toivottavasti yhdessä, ja nauretaan! Joohan?!
    Halauksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, ihan ehdottomasti!!! <3 Halauksia <3

      Poista
  4. Kivat tunnustukset, oli mukava lukea! Siis mikä mahtava ale, ihanat kupposet... Keittiö on kaunis, meillä on sama juttu, kuvissa näyttää muka niin sekavalta ja livenä ei kyllä yhtään. Niin ihanaa, täälläkin paistoi päivällä hetken aurinko:)
    Verhot sopii noinkin, itseasiassa en olisi ees kiinnittänyt värieroon huomiota jollet ois maininnut!
    Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika!:) Nyt minäkin olen jo tottunut värieroon :)

      Poista
  5. Kauniita kuvia ja kaikkea kaunista siellä kuvissasi!
    Oli kiva lukea vastauksiasi!:)
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  6. Ihanaa, kiitos haasteesta <3. Kappas suklaatia.. erikoista, hih! Ja nyt heidi. Varatkaa se häämatka!!!! Olette sen ansainneet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö mitä Hanna-Riikka, minun pitäisi kiittää sinua!!! Sllä tämän sinun vastauksen luettuani minä menin ja varasin sen häämatkan!!:) Ihan yllätyksenä, jopa itselleni, tein niin harkitsemattoman teon:) Mutta olen niiiiiiin tyytyväinen, että sen tein! Kiitos siis yllytyksestä <3

      Poista
  7. Noita tunnustuksia on aina niin kiva lukea :)

    Voi, kaikkialla muualla aurinko vilauttaa energiapiikkeejään. Meillä sitä vaan ei näy:/ Synkkää on, auringosta ei tietoakaan :(

    Ja verhot on tosi ihanat!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ei Mia, toivottavasti siellä on viikon aikana jo aurinko paistellut <3

      Poista
  8. Ihania tunnustuksia ja tarinoita itsestäsi. Ja kiitos tunnustuksen jakamisesta VillaHoville :)

    Nuo uudet GG kupit ovat yhdet minun lemppareista, tuo pieni kukka on niin kaunis.

    Mistä olet noin isoja Madonnia löytänyt? Ja tuo soppaterriini...oih oih ja oih. Sellaisen kun löytäisin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Tuo suurin madonna tuossa on Loviisan Aitasta, ikkunapöydällä on Madonna, jonka toin Rodokselta:) Olkkarin nurkassa seisoo metrin mittainen madonna myös;) Ai miten niin olen madonnahullu?:D
      Tuo terriini on minustakin aivan ihana:)

      Poista
  9. Kaunista teidän keittiössä. Nostan hattua että olet niin avoimesti kertonut omakohtaisia vaikeuksiasi. elämä ei tosiaan aina ruusuilla tanssimista. kivaa sunnuntaipäivää sinulle.

    VastaaPoista
  10. Ihana keittiö teillä! Ja olet kyllä osunut oikeaan paikkaan oikeaan aikaan, harvoin noita GG:n astioita noin halvalla saa... tai minä en ainakaan ole osanut kohdalle. :)
    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! En minäkään gg:n kohdalla ole aiemmin tuollaisiin aleihin törmännyt:) Eihän siellä toki kaikki ollut alennuksessa,mutta se taisi olla vain hyvä niin ;)

      Poista
  11. Ihanat vastaukset!
    Aivan ihana yllätys saada tunnustus :)
    mukavaa viikonloppua ihana! <3

    VastaaPoista

Kultainen kiitos kommentistasi:)

Blog Design by Get Polished