tiistai 18. syyskuuta 2012

Tukholman terkkuja!

Nyt on kuntoutusviikko takana, kuin myös turneryhdistyksen risteily Tukholmaan. Risteily olikin pienten tyttösten ensimmäinen ulkomaanmatka ja sekös se olikin jännittävää. Menomatkalla oli todella hurja syysmyrsky, kapteenin mukaan tuuli 24m/s pyörivää liikettä ja aallot ylsivät kuuteen metriin. Ei ihme siis, että tyttösetkin putoilivat sängystä pitkin yötä! Mutta siitäkin selvittiin:)

Tukholmaan otettiin panttia vastaan molemmille tytöille rattaat ja se osoittautuikin hyväksi päätökseksi. Iinulille nimittäin nousi päivän mittaan kuume, joten reippaampikin käveli nukkui rattaissa tyytyväisenä sillä välin, kun isi ja äiti katselivat nähtävyyksiä ja kiertelivät kauppoja. Kauppojen kiertelemiseen ei tosin käytetty kovin paljon aikaa. Meillä kun oli melkoisen hillitty matkabudjetti ja Ruotsin hintataso ei ole Suomen hintatasoa alhaisempi.

Laivalla ihan ehdoton suosikki oli Muumidisco, jossa tytöt pääsivtä heiluttelemaan helmojaan oikein olan takaa. Laivan keskuskäytävällä oli myös erinäisiä esityksiä iltaisin, joita ihasteltiin suu auki hämmästellen. Etenkin tämä trapetsinäytös sai tytöt ihastuksiinsa, tosin Eeviä pelotti, miten täti pääsee ylhäältä alas;)




Niin se vaan on syksy tullut ja mikäs sen mukavampaa, kun luonto alkaa olla kauniissa ruskaväreissä! Meidän etupihan suuret syreenit alkoivat olla jo niin harvoja alaosistaan, että päätimme katkaista ne aivan tyvestä lyhyiksi. Nyt piha näyttää kovin autiolta ja tyhjältä, mutta eipä siinä taida kovin monta vuotta mennä, kun aita on taas turhankin korkea. Tyhjää tilaa paikkaamaan tein pihalle pienen asetelman vanhasta potkukelkastani (jonka taidan maalata valkoiseksi) ja syksyisistä koristeista. Talven tullen kelkkan kyytiin voi laittaa vaikkapa erilaisia lyhtyjä ja lampaantaljan. Tai mitä sitten keksinkään:)



Minulla on nyt täällä kaksi pientä flunssapotilasta hoidettavana, joten taidanpa antaa heille hiukan mehua ja keittää itselleni kupin teetä. Pienet pääsevät katsomaan titinallea ja minä taidan pyörähtää ihanissa blogeissanne.
Oikein ihanaa viikon jatkoa kaikille!

8 kommenttia :

  1. Jee, kohta pääsee taas potkukelkkailemaan lampaantaljan lämmössä! Syksynjatkoja! =)

    VastaaPoista
  2. Kiva, että jäi kuitenkin mukava muisto matkasta kaikista myrskyistä ja kipeilyistä huolimatta :)
    Pikaista paranemista flunssapotilaille! Nauti sinä hetkestäsi omaa aikaa!
    Halauksia!
    ps. potkukelkka näyttää ihanalta ja voin jo nähdä siinä lampaantaljan ja lyhdyn :)

    VastaaPoista
  3. Ruottinlaivoilla aina niin mukavata...Niinku tämä syksyn kanssa puuhailukin :)

    VastaaPoista
  4. haa.. ihana potkuri.. siirä tulikin mieleen että täytyy nyt meille maalaisillekkin sellainen talveksi hankkia :)

    VastaaPoista
  5. Me käytiin marraskuussa Tukholmassa ja tarkoitus oli käydä kesällä uudestaan mutta ei sitten aika ja työt antaneetkaan myöten. Vanha kaupunki kiinnostaa, uusi ei niinkään :)

    VastaaPoista
  6. Kivoja kuvia matkaltanne ja potkukelkka-asetelmasta!
    Tukholma on kaunis kaupunki. Varsinkin vanhakaupunki on ihana.
    Pikaista paranemista flunssaisille!

    VastaaPoista
  7. Mukavia reissukuulumisia, paitsi pikkuisen kuume. Onneksi oli rattaat! Pikaisia paranemisia sinne!

    VastaaPoista
  8. Tervetuloa osallistumaan arvontaan: http://dayafterday2012.blogspot.fi/2012/09/ensimmainen-arvontani_22.html
    :)

    VastaaPoista

Kultainen kiitos kommentistasi:)

Blog Design by Get Polished