keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Ruusuja ja romantiikkaa

Kiitos todella paljon kaikista ihanista kommenteista, joita viime postaukseeni jätitte. On ihana kuulla, että ihmiset ei säikähdä tuotakaan aihetta, vaan että siitä voi puhua julkisesti joutumatta tuomiolle äitinä. Sen tuomion kun olen itselleni vahvasti antanut, enkä tiedä, pääsenkö siitä koskaan vapaaksi, vaikka miten asiantuntijat vakuuttelevatkin, että äidinkään rakkaus ei kaikkea voi estää, eikä korjata.

On myös ihana ollut huomata, että blogini on saanut uusia lukijoita, oikein lämpimästi tervetuloa kaikille!<3

Mutta viime postauksessa lupasin kevyempää aihetta ja nyt sitä sitten tulee posliinin muodossa! Minä olen jo melkein vuoden etsinyt ruusuastiastoa. Sellaista, joka sopisi kauniisti esille kaikkien pikku kermakannujen ja sokerikkojen kanssa, joita olen tähän asti löytänyt. Ja nyt sitten sellaisen löysin! Eikä maksanut kovin montaa euroa koko astiasto! Tai no, koko ja koko, mutta siis kaksi suurta vatia, kastikekulho, suuri kannu, leipälautaset ja pienet kahvikupit alusineen. Kirppispöydästä päätellen taisi olla kuolipesää myynnissä siinä ja heti aloinkin miettiä, kenellehän nämäkin astiat ovat kuuluneet. Astiat ovat vanhoja ja noissa pikkuisissa kupeissa ja niiden aluslautasissa on säröjä, mutta se ei haittaa. En nimittäin ymmärrä, miten ihmeessä entisaikaan ihmiset joivat noin pienistä kupeista kahvia, eihän niistä saa kuin muutaman suullisen:) Kyllä se kahden desin kuppi olla pitää! :)

Tällaiset kaunottaret meidän kotia siis nyt sulostuttavat:




Samasta pöydästä löytyi myös kahdeksan ruokalautasta parilla eurolla. Olihan nekin pakko saada mukaan.



 Niin siinä vain käy, että kun on pöytä kirpparilla tavaroiden myyntiä varten, niin aina sieltä tarttuu myös kotiinpäin jotain, ei sille vaan minkään mahda:)

Aamut alkaa olla jo ihanan valoisia ja odotan kovasti, että lumi sulaa. En malttaisi päästä puutarhan kimppuun. Ensimmäisenä meillä olisi tehtävälistalla aidata koko piha, jotta tuo meidän pieni koiraneitokainen saisi juoksennella siellä vapaana. Voi sitä vapauden tunnetta, voin vaan kuvitella, miten tuo neitonen siellä villiintyy!

Aurinkoista viikon jatkoa kaikille!

29 kommenttia :

  1. Kauniit astiat olet löytänyt. Ruusukuppeja minäkin bongailen, tahtois osaan valata kynttilöitä, mutta vielä ei ole ryhdytty tuumasta toimeen.

    VastaaPoista
  2. Kaunis astiasto!
    Mullakin on sellainen vanha, pienikokoinen astiasto ja ihan pokkana tarjoan niistä vierailleni kahvia :D

    VastaaPoista
  3. Mahtavan löydön olet tehnyt,kyllä olisivat päätyneet minunkin mukaani jos tuollaisiin olisin törmännyt:)Minäkin aina pohdiskelen kirppislöytöjeni historiaa,meillä on esimerkiksi yksi vanha senkki jonka laatikon lukko on murrettu joskus auki,et kuule uskokaan minkälaisia tarinoita olen mielessäni kehitellyt tuonkin suhteen=D
    Aurinkoista viikon jatkoa sinnekin<3

    VastaaPoista
  4. Ihania astioita, ruusut on minunkin mieleen:)

    VastaaPoista
  5. aivan uskomattoman kauniit<3 kyllä olisi minunkin matkaan tarttuneet:)

    VastaaPoista
  6. Kauniita ovat! Kyllä ne olisi minunkin mukaan lähteneet jos olisin tuollaisen löydön tehnyt:)

    Täälläkin odotellaan jo kovasti että lumet sulaa ja pääsee puutarhan kimppuun:)

    VastaaPoista
  7. Ihana löytö ! Kyllä kevään tulo kummasti piristää ja saa päähän paljon aurinkoisia mietteitä ♥

    VastaaPoista
  8. Ruusuastioita ei taida voittaa mikään! Tykkään!!

    VastaaPoista
  9. Oi! minun lapsuuden kodissa oli aikoinaan tuommottinen kahviastiasto!

    Terhi :)

    VastaaPoista
  10. Kauniita ovat! Meillä oli kotona tuollainen ruusu-astiasto vieraita varten, taitaa olla äidilläni käytössä vieläkin:)

    VastaaPoista
  11. Voi että kun on kauniita.Ihanat nuo ruokalautaset varsinkin=)Ruusut niissä tuovat kyllä vastustamatonta romanttisuutta mukaan sisustukseen.
    Mukavia päiviä sulle=)

    VastaaPoista
  12. Suloisia astioita! TUollaisia ruusuastioita muistelen meillä kotona olleen joskus. Missähän lie ovat nyt..?
    Itse varmaan äitinä tuomitsee itsensä ankarimmin kuin kukaan, ilman syytäkin.
    Se on niin totta, että valitettavasti kaikelta ei voi lapsiaan suojella...
    Kaikkea hyvää perheellenne!

    VastaaPoista
  13. Kerrassaan kaunis astiasto. Itsekin olen miettinyt, että miten ihmeessä noista pikku tirpukoista voi juoda kahvia...ehkä ennen säästettiin kahvia näiden pienten kuppiin ansiosta :). Mutta ilo ne on silmälle!

    VastaaPoista
  14. Ihana astiasto! Tulee ihan mummola ja lapsuus mieleen, sillä siellä on juuri tuo samainen astiasto käytössä ja muistan, kuinka hienoa oli jossain erityistilanteissa juoda mehua tuosta pienestä kahvikupista:D

    VastaaPoista
  15. Arvalla mukana HBD Valoisaa kevään jatkoa.

    Seija V

    VastaaPoista
  16. Katselin kauniiden ruusujesi mallia ;) ovatkohan Wawel:in vai minkä valmistavia. Itselleni myös himona ruususet; keräilykohteena vaaleanpun. ruusulla ja harmaalla varrella, monelta eri tehtaalta(valmistajalta) kaikki silti Puolalaisia; Walbrzych, Bogucice, Chodziez, Wawel ja Jarolina/Karolina :) Oikein ihania ruusuisia hetkiä sinulle ihanan löytösi parissa !

    VastaaPoista
  17. Ihana ...minä kerään itse juuri tuota vaaleanpunaisella ruusunnupulla olevaa astiastoa..täällä nyt kuolaan kateellisena sinun löytämillesi aarteille ja millä hinnalla ???? saanko käyttää sinun kuviasi jos metsästäs noita nettikirppareilta ? ja ovat kyllä ihania, itse olen aloittanut keräämisen kun sain äidiltä heidän häälahja astiaston jämät.ja ihana on blogisi.

    VastaaPoista
  18. Mulla saattais olla just tohon sarjaan olevat syvät ja matalat lautaset, joku vati ja pienempi vati ja sit kannu ja kulho...
    Ovat olleet varmaan 10 vuotta varastossa ja nyt mietin et mitä niillä teen..
    Ihanat ovat mut mulla ei käyttöä niille ole... jos asut varsinais-suomen alueella tai ajelet koskaan ohi niin voit vaik hakea muutamalla eurolla pois =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Oih, olisipa ihana saada tuota sarjaa lisää!<3 Asun Etelä-Karjalassa, mutta käymme siellä päin kuntoutuksessa, joten haku voisikin onnistua:) Laitteletko minulle viestiä syysunelma(at)gmail.com

      Poista
  19. Siis ampöiiveböl! tää ostaa sulta astiat pois jos mahdollista postin, smatpostin ym kautta!!!! T: Outi
    (outi_sinimaki@hotmail.com)

    VastaaPoista
  20. Heis! Aivan ihastuttava blogi sulla! Muutaman kerran olen käynyt sitä kurkkimassa.
    Nyt ajattelin rohkaistua kysymään josko Sinä tai joku blogisi lukijoista osaisi auttaa. Käsiin on jäänyt tällainen ihana posliiniastiasto, puolalainen. Ikää on sille ole saanu mistään ja se pyöriikin nurkissa aika tyhjän panttina. 12 kuppia tasseineen, 6 tassia ja iso tarjoilulautanen..
    [URL=http://aijaa.com/MRa13f][IMG]http://i6.aijaa.com/t/00864/11684971.t.jpg[/IMG][/URL]

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Sini! Valitettavasti en saanut linkkiäsi auki:(

      Poista
  21. Joko tuo mun linkkini toimi sun suntaas? :)

    VastaaPoista
  22. No nyt toimi!:) Luulen, että on samoja aikakausia kuin tuo minunkin astiasto eli 70-lukua. On kyllä ihan tavattoman kaunis!!:)

    VastaaPoista
  23. Kiitos sulle. :) Toivottavasti en kovasti vaivannut tällä.

    VastaaPoista

Kultainen kiitos kommentistasi:)

Blog Design by Get Polished