sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Pääsiäisen odotusta

JDL:llän ihanista pääsiäismunista sain idean kokeilla niiden tekemistä itsekin. Minulla ei vain tähän hätään ollut kuin kaksi sopivan kokoista pahvikennomunaa, kaksi seuravaa ovat jo niin isoja, että niistä ei enää kovin suloisia koristeita tulisi. Mutta pakko oli päästä taas askartelemaan yön pimeinä tunteita, kun olin saanut kaikki lapset nukkumaan. Pitää nyt kuitenkin joku päivä saada noita munia lisää, niin mukavaa näiden päällystäminen ja koristelu oli! Munat on päällystetty taas hyvin vanhalla sanomalehdellä, päälle on laitettu kuva, toiseen myös hiukan jdl:n servettiä. Näistä tuli aika kauniita, vai mitä olette mieltä?



Meillä täällä paistaa ulkona ihanasti aurinko, vaikka pakkasasteita vielä onkin ja kovin on ulkosalla liukasta. Olkaahan varovaisia tuolla ulkona te muutkin!  
Oikein ihanaa sunnuntaipäivää kaikille!

18 kommenttia :

  1. Todellakin kauniita!
    Mukavaa sunnuntaita myös sinulle!

    VastaaPoista
  2. Ihania, kauniita, herkkiä munasia olet askarrellut!
    Minäkin ostin tällä viikolla munia, joista askarrella vintageaiheisia pääsiäiseksi. Oli 95 senttiä sellasia oikein munan kokoisia muovimunia askartelutarkoitukseen pussillinen (6 tai 8 kpl...en nyt ole varma). Aika edullisia, eikös?!
    Mistä sä olet noita pieniä "koruja" hommannut? Ne on niin tosi sulosia juuttinarussa :)
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  3. Kiitos paljon, mustakissa!:)

    Kiitos Koivukujan Riikka!:)

    Liisa, kiitos!:) Minäkin aion ostaa vielä tuollaisia oikean munan kokoisia, mutta nyt piti tehdä noita isompia, kun niitä kaapista löytyi:) Nuo sinun löytämäsi oli kyllä tosi halpoja!:) Minä laitoin yhden vanhan rihkama-käsikoruni palasiksi ja otin siitä nuo koristeet:)

    VastaaPoista
  4. Ihania!
    Munkin pitäisi taas innostua askartelemaan!
    Kivaa alkavaa viikkoa!
    -k-

    VastaaPoista
  5. Aivan ihania ovat! Todella kauniita!
    Olen ihaillut päällystettyjä pääsiäismuniamunia JDL:llän lehdissä ja kirjassa. Sinun askartelemasi ovat ainakin yhtä kauniita.
    Mukavaa sunnuntain jatkoa!

    VastaaPoista
  6. Todella ihana idea ja mielestäni paljon kauniimpia kaupan kelta/vihreisiin verrattuna. Onnistuneita kerrassaan!

    VastaaPoista
  7. Kauniita munia niistä tuli.

    Ostin Tintiltä viime pääsiäisenä vähän vastaavia.

    Ulkona on kyllä todella liukasta, varovaisuutta ei voi liikaa painottaa:)

    VastaaPoista
  8. Valtavan kauniit pääsiäismunat olet askarrellut <3!
    Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle :)

    VastaaPoista
  9. Voi kuinka kauniita!!
    Mun pitää lähteä metsästämään jostain vanhoja lehtiä.

    VastaaPoista
  10. Todella,todella kauniita!
    Mukavia arkarteluhetkiä! <3

    VastaaPoista
  11. Onpas todella kauniita munia!

    Aurinkoista viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  12. Aivan ihania! Itse sain kyseisen lehden käsiini viime lauantaina Joensuussa ja toki lähti mukaan. Samaisesta paikasta ostin myyjän itse tuunaamia munia. Ihania nekin!

    VastaaPoista
  13. Kiitos, K!:)

    Riitta Sinikka, kiitos!:)

    Oi Susanna, kiitos paljon!<3 Tässähän vallan punastuu:)

    Kiitos paljon Ansku!:)

    Kiitos Hanne!:) Tosiaan, varovaisuus on nyt valttia!

    Kiitos tosi paljon, Tiina<3

    Mia, kiitos!:) Minun pitää metsästää noita munia lisää:)

    Alma, kiitos:)

    Kiitos paljon, Marika, sinulle myös ihania virkkaushetkiä<3

    Villa Kaarnakallion Emäntä, kiitos paljon, samoin sinulle:)

    Kiitos Vintage-Sunflower:)

    Piia, kiitos! Minä itse sain tuon uuden lehden vasta näiden munien teon jälkeen:)

    VastaaPoista
  14. Niin , pääsiäiseen ei taida olla kuin kuukausi aikaa, miten se nyt heittää huhtikuulle?! jotain kirkollista juttua siihen sisältyy, jotain sitä lasketaan, mutten muista en miten se meni.

    Munat on kauniita, nostalgisia.

    VastaaPoista

Kultainen kiitos kommentistasi:)

Blog Design by Get Polished