sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Hyvää kolmatta adventtia

Meillä koristeltiin tosiaan eilen kuusi ja Christina-pupukin sai yllensä talvitamineet. Iina-vauva sai ne mummulta, kun syntyi ja sen verran pieni oli neitonen, että Christinalle on nutun hihat hiukan lyhyet<3 Tänä vuonna meillä on kuusessakin värimaailmana hopea ja valkoinen.
Muutamissa blogeissa olen törmännyt tähän ihanaan ideaan tehdä tuikkukupeista tähtiä ja niinpä askartelinkin niitä kuuseen. Laitoin keskelle tuollaisen pienen kimmaltavan hopeakoristeen ja minusta noista tuli oikein söpöjä.

Kokeilin myös virkkausta pitkästä aikaa ja tein yhden lumihiutaleet kuusta koristamaan. Hiutale jäi yhteen, sen verran tiukkaa teki tuonkin tekeminen, hih!
Tänä vuonna kuusemme sai myös joululinnun. Lapsuudessani meillä oli kuusessa aina ylimmällä oksalla joululintu ja olin todella iloinen, kun löysin tämän valkean lintusen! Nyt se saa aina laulella joulupuussamme tästä lähin.
Oikein ihanaa kolmatta adventtia teille kaikille blogissani piipahtaville! Minä lähden pian linnoitukseen joulumarkkinoille!

16 kommenttia :

  1. Kaunista on!
    Ihania tähtiä ja kauniin lumihiutaleen olet tehnyt!
    Hyvää 3. adventtia!

    VastaaPoista
  2. Et usko, että mä ajattelin tuossa ykspäivä, että alanpas virkkamaan mattoa..
    Kolme ees-taas kierrosta tein, sitten meni hermot ja lopetin :DD

    VastaaPoista
  3. Ihana kuusi <3 meillä tuodaan kuusi vasta jouluviikolla..tahtoisin jo päästä koristelemaan :D

    Mukavaa adventtia!

    VastaaPoista
  4. Ihania kuvia, niin kauniilta näyttää koristelut! Olet hienon lumihiutaleen virkannut, minulla loppuisi hermot, alta aika yksikön..=)

    VastaaPoista
  5. Tulin blogiisi vastavierailulle. Hitsi kun ei näitä kaikkia ihania blogeja ennätä lukemaan, saati sitten kommentoimaan. Sinullakin niin ihana blogi. Rupean lukijaksi.

    VastaaPoista
  6. Kaunis rauhallinen kuusen koristus:-))
    Christinakin istuu niin somana kuusen alla:-))

    Oikein mukavaa 3 adventin iltaa<3

    VastaaPoista
  7. Kiitos oikein paljon, Susanne!<3

    Riitta Sinikka, kiitos:)

    Maanvaiva, hih, samoin kävisi minullekin!;)

    Jasmiina, meillekin on tuotu kuusi aina vasta jouluviikolla. Mutta nyt päätin, että kun joulun aika on aina niin lyhyt ja kuitenkin nautin siitä niin paljon, niin pidennän nautintoani;)

    Kiitos paljon Christina<3 Kyllä minäkin olin ihmeissäni, että näinkö paljon aikaa ja vaivaa yhden lumihiutaleen virkkaaminen vaatii!;)

    Villa Brickyard, mukavaa kun tulit vastavierailulle ja oikein lämpimästi tervetuloa lukijakseni<3

    Kiitos paljon, Arja!<3

    VastaaPoista
  8. Kaunista, tuo lintu on niin kaunis:)

    VastaaPoista
  9. OI sä sait nyt oman lintusesi..Onnea! Mun pitäisi lähteä etsimään omaani, ylin oksa huutaa omaa tipusta.

    VastaaPoista
  10. Meillä kaitetaan kuusi ensi viikolla ja hopeaa ja valkoista on siinäkin :) ja onpa muuten ihan samanmoinen lintukin

    VastaaPoista
  11. Kiitos Hanna:)

    Outi, kiitos!:) Kyllä olenkin onnellinen omasta linnustani<3 Toivottavasti sinäkin löydät pian omasi:)

    Kiitos Vintage-Sunflower:)

    Anne, odotan innolla teidän kuusikuvia!:)

    VastaaPoista
  12. Hieno kuusi. Kun kerroit linnusta, niin muistin että niin taisi olla minunkin lapsuuskodissani.

    VastaaPoista
  13. Kaunis tuo teidän kuusi♥♥♥!!!
    En taida malttaa odottaa kuusen laittoa aatonaattoon asti...kun niin monilla kerran on jo kuusi...ajattelin kyllä laittaa tänä vuonna pitkästä aikaa VALKOISEN kuusen,joo...mutta nyt aloinkin taas epäröimään,no,saas nähä kuin käy??
    ..ai niin ,se kirjan koristelu idea lähti muuten multa alunperin...omani on jo kaapissa,mutta tais olla ihan hyvä idea...??
    Oikein mukavaa viikon jatkoa sinulle sinne....
    ♥terkuin,Marika♥

    VastaaPoista
  14. Kiitos elämäni matkat!:)

    Marika, kiitos! <3 Minä painin pitkään, ostanko vihreän vai valkoisen kuusen viime vuonna rikki menneen kuusen tilalle. Taivuin miehen painostukseen ja ostin vihreän ja nyt hiukan kaduttaa!;)
    Oi, se kirjan koristelu oli alunperin sinun ideasi! Todella hyvä idea onkin!:) Minun tekisi mieli koristella lisääkin kirjoja. Vielä jos jostain löytäisi joskus wanhan raamatun, niin siihen olisi ihana laittaa jotakin kaunista ympärille<3
    Oikein ihanaa viikon jatkoa sinullekin, Marika!<3

    VastaaPoista

Kultainen kiitos kommentistasi:)

Blog Design by Get Polished