torstai 10. marraskuuta 2011

Ensimmäiset tontut ja muuta mukavaa

Ihan ensiksi haluan kiittää kaikkia ihanista kommenteistanne alempaan postaukseen! <3 En tiedä, onko teillä muilla ollut samaa ongelmaa kuin minulla? Minä en nimittäin ole viime päivinä päässyt kommentoimaan kenenkään blogiin, en omaanikaan. Kyllä on monta kertaa harmittanut, kun olen kirjoittanut pitkänkin kommentin, jonka jälkeen on tullut vain error. Tämä blogger tuntuu aina välillä tekevän kiusaa.

Minua on vaivannut marraskuun väsymys viime päivät. Minun oli tarkoitus tehdä pihahommia ja laitella vähän pikkujoulutunnelmaa kotiin, mutta enkös tiputtanut kirjan kohtisuoraan varpaani päälle ja sekös sitten meni ja murtui! Vähän jo naurattaa nämä ainaiset takapakit! No,Tiivi ja Taavi-tontut pääsivät kuitenkin jo laatikostaan Pikku Iidan puodista tilaamaani upouuteen kelkkaansa. Siinä saavat nyt tonttuset istuskella joulun pyhiin saakka. Ties vaikka silloin tällöin täällä yön hämärissä hipsuttelisivat ympäriinsä, ken tietää!

Niistä Saksan askarteluista lupasin myös postailla. Tämä blogger ei meinaa julkaista kuvianikaan, mutta jos onnistun, niin laitan tähän minun ja Liisan yömyöhän tunteita näperreltyjä juttuja. Jälki ei aina ollut ihan toivottavaa, mutta hauskaa meillä ainakin oli!
 Tässä kuvassa on myös aivan ihania köyhänhopeisia koristeita ja lyhty, joita löysimme todella halvalla eräästä kaupasta.

Tämän pahvirasian päällystimme vanhalla saksalaisella sanomalehdellä, joita ostin kotiinkin muutamia kappaleita. Nyt harmittaa, etten ostanut niitä ihan kunnon kasaa! Miten sitä aina sokaistuukin reissuillaan, eikä ymmärrä hamstrata oikein kunnolla, jos jotakin harvinaista ja edullista löytää? No, ehkä ensi kerralla sitten lisää, jos näitä vielä löytyy.

Minulla on menossa myös uusvanhojen hyllyjen rakentaminen keittiöön. Toivottavasti projekti onnistuu ja saan tehdä siitä postauksen piakkoin.

Oikein mukavaa torstai-illan jatkoa kaikille!

8 kommenttia :

  1. Minulla ei ole tökkinyt bloggeri enään sen jälkeen kun päivitin uuden version? :)

    Kivoja askarteluja olette kyllä Saksanmailla tehneet :))

    Ui, pitää itsekin jo kaivaa tontut kellarista hipsimään sisätiloissa!

    Paranemista tapaturma-alttiille jalalle!

    VastaaPoista
  2. Hyvvää huomenta kammarista ! Täälläkin linkutellaan nilkka turvoksissa ja mustana kortisonipiikin voimasta mutta etteenpäin sano mummo lumessa :)

    VastaaPoista
  3. Ihania askarteluja! Ja tottakai noi tontut yöllä hipsii=)Meillä ainakin kun koko konkkaronkka herää henkiin yöllä niin on liikennettä=) Senköhän takia mie en saa nukuttua...

    Viikonloppuja!

    VastaaPoista
  4. Mullakin on ollut ongelmia kommentoimisessa, mutta enne kuin lähetän kommentin, kopioin sen ja laitan errorin jälkeen uudelleen niin se on onnistunut.

    Kivat tontut teillä =D

    VastaaPoista
  5. Minulla kommentoinnissa sama juttu kuin Hannilla. Blogger tosiaan tekee kiusaa välillä.

    Ihania askarteluja olette tehneet!
    Söpöjä ovat Tiivi ja Taavi kelkassa:)
    Pikaista paranemista varpaalle!

    VastaaPoista
  6. Suloisia tonttuja!!
    Älä sure, väsymys tulee ja menee, kunhan annat itsellesi silloin mahdollisuuden pieneen lepoon:) Sitten tulee taas virtaa:)) Kiva löytö, nuo vanhat saksalaiset sanomalehder:)

    Hali,
    Marge

    VastaaPoista
  7. Tää bloggeri on tökkinyt nyt todella pahasti, mullekkin sanoi kun yritin kirjautua omaani, ettei käyttöoikeutta..hohhoijaa kellähän sitten on..hih:-))
    Ihania kuvia.

    Mukavaa alkavaa viikkoa♥

    VastaaPoista
  8. Jasmiina, onko tästä tullut taas uusi versio vai milloin olet tämän päivittänyt? Kiitos sinulle<3

    Lovviisa, auts, oikein pikaista paranemista sinnekin!<3

    Hanne, ilman muuta ne on nuo tonttuset, jotka tuntuvat pitävän hereillä yhden jos toisenkin;)

    Hanni, minunkin pitäisi vain muistaa nyt alkaa kopioida ne kommentit, niin ei harmittaisi niin kovin!:)

    Kiitos, Susanne!:)

    Marge, kiitos, puhut kyllä asiaa<3

    Arja, hih, jos se on niillä joulutontuilla;) Kiitos<3

    VastaaPoista

Kultainen kiitos kommentistasi:)

Blog Design by Get Polished