keskiviikko 17. elokuuta 2011

Juhlahumua ja loman lopettajaisia

Olen ollut jotenkin todella saamaton blogin kanssa viime päivät. Olen kyllä käynyt kurkkimassa muiden blogeja, mutta en ole jaksanut oikein kommentoidakaan. Iski jotenkin todellinen tyhjyys ja väsymys kaikkien lehtihaastattelujen, omaishoidonselvityksen, Aadan 7v syntymäpäivien ja vielä sunnuntaisen Tykkimäkireissun jälkeen, että totesin vain huh huh maanantaiaamuna. Viime viikko oli kyllä sellaista pyöritystä, että ei vähemmästä väliä! Mieskin oli neljä päivää koulutusreissulla, joten sain selviytyä ihan yksin kaikista haastatteluista lasten kera. No, hyvin ne menivät, jos ei lasketa viimeistä haastattelua, jonka aikana nuo pikkuneidit keksivät piirtää kätensä ja kasvonsa täyteen mustekynillä!:) Kaikkein tärkein, eli omaishoidon haastattelu, meni myös hyvin ja nyt olen sitten virallisesti tyttöjen omaishoitaja:)

Meidän pieni suuri prinsessa täytti tosiaan 7 vuotta perjantaina. Syntymäpäiviä juhlittiin tällä kertaa jäätelökutsujen muodossa, Aada kun ei kakuista tykkää. 


Tiistaina hän sitten pakkasi koulureppunsa ja ajeli kouluun parhaan ystävänsä kanssa. Minun pikkuinen prinsessani!<3 En meinaa uskoa, että minulla on jo kaksi koululaista, vastahan heidät sain syliini ensimmäistä kertaa!

Loman lopettajaisia juhlittiin tosiaan Tykkimäellä. Sinen kun ei oltu vielä tänä kesänä ehditty, niin siellä oli mukava viettää iltapäivä. Kaikki lapset kävivät innoissaan laitteissa, ja pienimmiltä tuli kovat itkut, kun oli tultava laitteesta pois. Eläimiäkin paijailtiin ja pupuja syötettiin, joten oli kaikin puolin oikein onnistunut reissu.
Syksy on nyt kuitenkin rantautunut meidän kotiin oikein kunnolla, kuumeen kera. Veeti on ollut jo kaksi päivää 40 asteen kuumeessa ja minulla ja pikkutytöillä on sahailevaa kuumetta. Onneksi tuo meidän innokas ekaluokkalainen on saanut kuitenkin aloittaa opinpolkunsa terveenä. Toivotaan, ettei hän sairastuisikaan ja me muutkin paranisimme pian.

Eipä siis sisustusjuttuja tähän postaukseen, kun ei niitä juuri ole ehtinyt miettiä. Toivottavasti pääsen viikonloppuna hiukan kaupoille ja voin napata jotain kivaa kotiinkin matkaani:) Vähän jo kutkuttaisi pukea koti syysväreihin, mutta vielä en ole raaskinut kesästä luopua.  
Mukavaa viikon jatkoa kaikille!

8 kommenttia :

  1. Ei ihme,jos on veto poissa,aikamoista pyöritystä taitaa olla arkenne yleensäkin ja nyt vielä kaikkea kirjaan liittyvää,eipä sillä,varmasti mukavaa,mutta kyllä se veronsa vaatii..Onnea tytölle opintielle ja teille muille pikaista paranemista!

    VastaaPoista
  2. Onnea ekaluokkalaiselle..
    Toivottavasti pian teillä oltaisiin taas terveenä ♥

    VastaaPoista
  3. Onpas ollut kyllä aikamoista pyöritystä! Ei ihme jos on väsynyt olo. Pikaista paranemista teille sinne, ja kaikkea hyvää koulutaipaleelle ekaluokkalaiselle :)!

    VastaaPoista
  4. Aika menee kuin siivillä :(
    Meillä tahtoo olla noiden flunssien kanssa niin, että jos he saavat sen näin koulujen alkaessa, niin silloin meillä sairastellaan koko talvi... Joten täällä pidetään peukut pystyssä sekä meille että teille!! Toivottavsti tervehdytte pian!

    VastaaPoista
  5. Heissan!
    Teillä on ollut jännät paikat,kun alkoi eka luokka...
    Meillä vähän vastaava tilanne,kun oma `pikkuiseni`lähti ylä-asteelle..kyllä jännitti,mutta onneksi kaikki on mennyt hyvin:)
    Onnitteluni kirjasi julkaisun puolesta..varmaan mahtava tunne.Minulla on ollut jo monta vuotta haaveena kirjoittaa kirja eräästä aiheesta..vielä ei ole syntynyt mitään:(
    Koittakaahan tervehtyä ja hyvää viikonloppua sinne!!
    T.Marika

    VastaaPoista
  6. Kyllä se oli sitä elämän parasta ja rikkainta aikaa kun muksut oli pieniä...Hauskaa lukea arjenpyöritystänne.
    Touhukasta alakavaa viikkoa koko perheelle :)

    VastaaPoista

Kultainen kiitos kommentistasi:)

Blog Design by Get Polished