sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Sairaalareissua

Sairaalassa vierähti siis tästä viikosta neljä päivää. Päivystyksessä yllättäen vointi romahti niin, että verenpaineet laskivat hurjasti ja olo oli sen mukainen.

Tämä ystävä minulla oli tuon neljä päivää lääkkeitä antamassa:

Ensimmäiset päivät menivät onneksi ihan sumussa ja minua kärrättiin ympäri sairaalaa ja tehtiin kaiken maailman tutkimuksia. Torstai-iltana alkoi sitten jo koti-ikävä vaivata ihan kunnolla, kun kuume alkoi laskea ja olo sitä myöten helpottaa. Naapurin rouva halusi katsoa kaikki saippuasarjat Kauniista ja Rohkeista Salattuihin Elämiin ja tätä näkymää katsellessani haaveilin vain pääsystä pihalle taas touhuamaan!

Mutta vielä taitaa mennä jonkin aikaa, ennen kuin saan mennä pihalle puuhastelemaan. Ensimmäinen etappi on huomiset verikokeet, toivon todella, että kotona otetut antibioottitabletit ovat tehonneet, enkä joudu enää takaisin osastolle tippaan.

Se on luvannut lämmintä viikkoa, joten oikein ihanaa ja aurinkoista toukokuun viimeistä viikkoa kaikille! Pitäkää huolta itsestänne!

14 kommenttia :

  1. Kiitos vierailusta blogissani:-)
    Pikaista paranemista sinulle ja oikein mukavaa alkavaa viikkoa♥

    VastaaPoista
  2. Oikein iso virtuaalinen voima hali ja rutistus sinulle - parane oikein pian!!!!

    Noi sairaalassa olot on aina sellasii tylsiä ihan kaikin puolin!!!

    VastaaPoista
  3. Voi ei, paranehan pian. Mä pidän sormia ja varpaitakin pystyssä että antibioottikuuri olisi auttanut.

    VastaaPoista
  4. No voi kauhistusta!
    Minäkin peukutan, että saisit hyvät koetulokset ja saisit pysyä kotona!
    Oikein pikaista paranemista sulle, Kirsi!!!
    Halaus :)

    VastaaPoista
  5. Pikaista paranemista, toivottavasti antibiootit on tehonnut! <3
    Aurinkoista alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  6. Kiitos, Arja♥

    Kiitos Sanna-Riikka!♥ Niinpä. Tuolla mietinkin, että tällä kertaa ei lähde uutta nyyttiäkään mukaan kotiin, eli ei mitään ihanaa palkintoakaan tuosta vierailusta;)


    Outi, kiitos♥ Kohta lähden kokeisiin, vähän jännittää.

    Kiitos paljon, Liisa♥

    Senni, kiitos paljon♥

    VastaaPoista
  7. pikaista paranemista! muistat nyt vain huilata, tiedän että ei ole helppoa!
    itsekin vasta vietin sen neljä päivää vuodelevossa sairaalassa ja voi että se oli tylsää!! onneksi sentäs sain olla yksin huoneessa niin sain katsoa tv:stä just ne ohjelmat mitkä halusin :) mutta toivotaan että arvot on hyvät niin saat jatkaa kotona toipumista :)

    VastaaPoista
  8. Olipa kurjaa lukemista.
    Toivottavasti lääkkeet alkavat puremaan pian!!

    Paranemishalaukset:)

    VastaaPoista
  9. Varmasti on veto poissa ja lapsiperheessä se lepäily ei aina ole niin helppoa,mutta toivotaan,että lääkkeet tehoaa ja olet pian "tolpillasi",pikaista paranemista!

    VastaaPoista
  10. Pikaista paranemista ja jakamista sinne!!
    Nyt on ollut kyllä ärhäköitä tauteja. meilläkin Anoppi joutui viimeviikolla sairaalaan kun olikin keukokuumeen saanut. Melkein viikon joutui sairaalassa olemaan. Onneksi kuitenkin kaikki hyvin.
    Ihanaa viikkoa teidän perheelle ♥

    VastaaPoista
  11. Paranemisia!! Päädyin tänne kauniiseen blogiisi toisen blogin kautta. Jäin lukijaksi.

    VastaaPoista
  12. Kiitos paljon, Satsuma♥

    Saija, kiitos♥

    Mia, kiitos♥, hyvältä vaikuttaa jo:)

    Kirsi, kiitos♥ Lääkäri olisi kirjoittanut viikon sairaslomaa, melkei nauratti ajatus, ei tässä juuri lomailla ei;)

    Kiitos, Taika♥, on tosiaan sitkeitä tauteja nyt liikkeellä.

    Marika, kiitos♥

    Kiitos paljon Vintage-Sunflower ja lämpimästi tervetuloa lukijakseni♥

    VastaaPoista

Kultainen kiitos kommentistasi:)

Blog Design by Get Polished